Influenssaepidemia pahimmillaan – lääkärit varoittavat: Nämä rajut oireet pitää aina ottaa vakavasti

Parhaillaan Suomessakin jylläävä influenssa hoituu etenkin perusterveillä aikuisilla usein kotihoidolla ja apteekista saatavilla lääkkeillä.

On kuitenkin olemassa lista influenssaan liittyvistä oireista, joiden iskiessä tulee aina hakeutua lääkärin hoitoon.

Helsingin Uutiset kertoo, että joulun aikaan epidemiaksi kehittynyt influenssa on ruuhkauttanut ainakin pääkaupunkiseudun päivystykset. 

Perusterveellä aikuisella tavallinen influenssa ei vaadi lääkärin hoitoa, mutta seuraavat 7 oiretta ovat merkkejä siitä, että influenssa on normaalia rajumpi. Hakeudu siis lääkäriin, jos sairastat influenssaa ja huomaat jonkin tai useamman näistä oireista:

Kotihoito ei auta, yleistila heikkenee

Luulit jo toipuneesi, mutta tauti palaakin entistä rajumpana

Kova rinta- tai vatsakipu (tai muu yllättävä, kova kipu)

Raju oksentaminen

Hengitysongelmat

Pitkittynyt yskä

Huimaus ja heikotus

Erityisesti lasten kohdalla kannattaa tarkailla myös seuraavia oireita: Ihon tai huulien muuttuminen sinertäviksi, vaikeudet pysyä hereillä, kovat kuumeaallot.

Yle uutisoi tänään, että influenssarokotukset ovat loppuneet lähes kokonaan lääkkeiden tukkuvarastosta ja THL:n varastosta. Myös influenssan hoitoon tarkoitetut Tamiflu-lääkkeet ovat lähes lopussa. 

Lääkkeitä ja rokotuksia ollaan kuitenkin saamassa lisää myöhemmin.

Lähteet: Everyday Health, CDG