IL: Asiantuntija varoittaa ikäihmisiä jouluun liittyvästä riskistä – syynä hyväntahtoisuus

Joulu on aikaa, jolloin rahasta ei haluta pihistellä. Lahjat ja joulupöytä herkkuineen kuuluvat suomalaisiin jouluperinteisiin.

Ikävä kyllä joulu on myös aikaa, jolloin monet elävät yli varojensa.

Iltalehden haastatteleman Espoon kaupungin johtavan talous- ja velkaneuvojan Aulikki Pentikäisen mukaan erityisesti iäkkäämmät ihmiset käyttävät joululahjoihin usein enemmän rahaa kuin mihin heillä todellisuudessa olisi varaa.

”Monesti ikäihmiset ovat velkaantuneita siksi, että he ovat auttaneet täysi-ikäisiä lapsiaan. Yksi syy velkaantumiseen on hyväntahtoisuus, eli annetaan enemmän kuin itsellä on”, Pentikäinen sanoo.

Lasten ja nuorten lahjatoiveet käyvät koko ajan arvokkaammiksi, ja pienillä eläkkeillä elävien isovanhempien voi olla vaikea olla toteuttamatta lapsenlapsiensa pyyntöjä.

Johtava talous- ja velkaneuvoja Aulikki Pentikäinen kuitenkin haluaa varoittaa erityisesti ikäihmisiä ylivelkaantumisen vaarasta.

”Älkää antako itsenne velkaantua näin joulun alla antamalla enemmän kuin on”, hän neuvoo Iltalehden haastattelussa.

Pentikäisen mukaan myös jouluna pitää huolehtia siitä, että pakolliset menot on hoidettu ennen juhlimista.

”Täytyy joulunakin pyrkiä elämään sen kukkaronsa mukaan ja huolehtia vuokranmaksusta”, hän toteaa.

Tämä asia on erittäin hyvä pitää mielessä. Jaa artikkeli ja levitä tärkeää tietoa.