Kuva: All Over Press

IL: 50 vuotta täyttävän Jari Litmasen kunto romahti koronan takia – ”En vain ole kunnossa”

Ensi viikolla 50 vuotta täyttävä jalkapallolegenda Jari Litmanen kertoo Iltalehden haastattelussa, että viime keväänä sairastettu koronavirus on jättänyt jälkensä entiseen huippu-urheilijaan.

Suomen kenties kaikkien aikojen suurin ja tunnetuin jalkapalloilija Jari Litmanen täyttää ensi viikon lauantaina 50 vuotta.

Legendaarinen palloilija ei kuitenkaan ole juhlimassa uutta vuosikymmentä, sillä hän kertoo Iltalehdelle olevansa edelleen toipilaana koronan takia.

Kuva: Matti Raivio / All Over Press

Omaa elämää ja uraa on myös juhlittu ja katseltu jo taaksepäin aiemmin, kun Litmasesta tehtiin kirja sekä dokumenttielokuva.

– Viimeisen vuoden aikana olen vanhentunut enemmän kuin yhdeksässä sitä edeltävässä. Korona ei ole mitenkään kiva asia. Tässä on oltu aika kanveesissa.

– Vuosi sitten maaliskuussa olin vielä fyysisesti erittäin hyvässä kunnossa, Litmanen toteaa.

Vielä vuotta sairastumisen jälkeen osa oireista vaivaa entistä huippu-urheilijaa, eikä hän ole kyennyt liikkumaan enää entiseen malliin.

– En vain ole kunnossa. Kaikki fyysiset rasitukset kolahtavat kovasti, Litmanen kertoo IL:lle ja jatkaa todeten, että urheilu sekä harjoittelu on nyt jäänyt pakostakin vähemmälle.

Kuva: Mauri Ratilainen / All Over Press

– […] nyt olen joutunut ensimmäistä kertaa miettimään, mitä voin, mitä jaksan tai mitä kykenen tekemään.

Ikävä kuulla. Toivotetaan yhdessä Litmaselle jaksamisia ja pikaista toipumista!