Ihmiset katsoivat pilottia epäuskoisina kun tämä toteutti naismatkustajan toiveen

Joskus kaikki meistä ovat hieman liian nopeita tuomitsemaan ja arvostelemaan toisia ihmisiä. Tämä tarina on hyvä muistutus siitä että yleensä olisi parasta suhtautua erikoisiinkin tilanteisiin tyynen rauhallisesti eikä tehdä liian nopeita johtopäätöksiä.

”Nainen oli lennolla Seattlen kaupungista San Franciscoon. Yllättäen kone teki välilaskun Sacramenton kentälle. 

Shutterstock

Eräs miehistön jäsenistä selitti matkustajille, että kone joutuisi odottamaan Sacramentossa hieman aikaa. Hän kertoi myös että niin halutessaan matkustajat voisivat poistua koneesta ja tulla takaisin paikoilleen 50 minuutin kuluttua.

Kaikki matkustajat poistuivat koneesta, paitsi yksi nainen joka oli sokea.

Yksi matkustajista käveli naisen ohi lentokoneessa ja huomasi tämän olevan sokea, sillä naisen jaloissa oli opaskoiran joka oli ollut hiljaa koko lennon ajan. Mies päätteli, että nainen oli lentänyt samaa reittiä useita kertoja aiemminkin, sillä pilotti tuli naisen luo ja kysyi ’Kathy, olemme Sacramentossa tunnin verran. Haluaisitko mennä ulos koneesta jaloittelemaan?’

Shutterstock

Sokea nainen sanoi ’Ei kiitos, mutta ehkä Buddy haluaisi jaloitella hieman.’ 

Paria minuuttia myöhemmin kaikki lähtöportilla parveilleet ihmiset pysähtyivät kuin lumottuina katsomaan kuinka pilotti kävelytti opaskoiraa tullessaan koneesta ulos. Ja mikä pahinta, hänellä oli myös aurinkolasit silmillään!

Pahimmasta shokista selvittyään ihmiset alkoivat juosta kuin päättömät kanat. He eivät vain yrittäneet vaihtaa lentojaan, vaan myös lentoyhtiötä!”

Flickr/ Calliope

Tarinan kaksi opetusta:

1. Kaikki ei ole sitä miltä ensin näyttää.

2. Kunnon naurut päivässä pitävät ihmisen terveenä!

Jaa tämä juttu Facebookissa jos se sai sinut hymyilemään!

Julkaistu Newsnerissä. Tykkää meistä Facebookissa!