Tweet about this on Twitter Pin on Pinterest Share on Facebook

Hylätty pitbull pelasti kissanpojan varmalta kuolemalta

Kun eläinten pelastamiseen erikoistuneet ihmiset löysivät hylätyn pitbullin tien varrelta Dallasin alueelta Teksasissa, se näytti siltä että se oli juuri synnyttänyt. Pentujen oletettiin siten löytyvän lähistöltä, mutta niin ei kuitenkaan käynyt. Ainut pienokainen joka paikalta löytyi oli koiran vierellä ollut kissanpentu.

Eläimiä pelastava Dallas DogRRR-järjestö sai tiedon maantien varrella oleilleesta koirasta. Sen oletettiin juuri synnyttäneen poikasia, mutta koiraa ei kuitenkaan yhytetty koiranpentujen ympäröimänä. Sen sijaan koira piti huolta pikkuruisesta kissanpennusta joka ei voinut olla 10 päivää vanhempi.

Pitbullin poikasia ei näkynyt, eikä kissaemoa, joten eriskummallinen parivaljakko vietiin Dallasin seudulla sijaitsevalle Mercy Animal Clinic- eläinklinikalle. 

Pitbull sai nimen Pittie ja kissanpentu sai puolestaan nimen Kitty.

Kitty ei olisi selvinnyt ulkona kovin pitkään omillaan ilman Pittien apua. Pittien maito alkoi kuitenkin olemaan lopuillaan, joten kissanpentua alettiin ruokkia tuttipullolla.

Kitty tarvitsi maitoa vähän väliä, joten illalla eräs klinikan henkilökunnan jäsenistä vei sen kotiinsa. 

Pittie ei siitä kuitenkaan ilahtunut, sillä se olisi halunnut jakaa häkin pienen kaverinsa kanssa. Kun ne joutuivat erilleen, Pittie alkoi ulvomaan kovaan ääneen. Tämä oli ensimmäinen kerta koko päivän aikana kun koira oli äänessä. 

Seuraavana päivänä koira pakahtui ilosta kun kissanpentu tuotiin taas sen seuraan. Koira pääsi taas huolehtimaan kissanpennusta.

Parivaljakko on erottamaton, ja järjestön väki on päättänyt että ne tulee pitää yhdessä kun ne adoptoidaan.

Katso video Pittiestä ja Kittystä:

Eikö olekin kivaa nähdä eläinten huolehtivan toisistaan siitä huolimatta että ne ovatkin eri lajien edustajia? 

Jaa tämä juttu Facebookissa!

Julkaistu Eläinraamatussa. Tykkää meistä Facebookissa.

 
 

Lue lisää aiheesta...