Huonoja uutisia lankapuhelimia käyttäville – Telia lopettaa kaikki lankapuhelinpalvelut tämän vuoden aikana

Kuinka monen kotoa löytyy vielä perinteinen lankapuhelin?

Omassa nuoruudessa ja vielä aikuisiälläkin se oli ainoa tapa saada yhteys muihin, sillä matkapuhelimia meillä ei ollut. Lankapuhelimia löytyi jokaisesta kodista yleensä useampia kappaleita eri huoneista.

Nykyisellään niiden käyttö on kuitenkin jäänyt pahasti matkapuhelimien jalkoihin. Monessa kodissa varmasti on yhä ainakin yksi lankapuhelin, mutta puheluita niillä ei määrällisesti enää soitella juuri lainkaan muihin palveluihin verrattuna.

Nyt Telia Finland kertookin tiedotteessaan aikovansa luopua lankapuhelinpalveluista kokonaan tämän vuoden aikana.

Shutterstock

Teleoperaattori Telia Finland julkisti tiistaina mielenkiintoisen tiedotteen, jossa se kertoo yhtiön luopuvan lankapuhelinpalveluista vuoden 2019 aikana.

Lankapuhelinpalvelut lakkautetaan vaiheittain kuluvan vuoden aikana alkaen kesästä. Yhtiön mukaan hyvin palvellut vanha tekniikka väistyy nyt historiaan ja se kehottaakin asiakkaitaan siirtymään matkapuhelin palveluiden pariin.

– Lankaliittymien määrä ja palvelun käyttö on vähentynyt tasaisesti vuosi vuodelta. Lisäksi lankapuhelintekniikka on vanhentumassa, joten nyt oli sopiva aika piirtää kalenteriin päätepiste, jolloin palvelu päättyy, teknologiajohtaja Jari Collin kertoo.

Shutterstock

Käyttö vähentynyt vuosi vuodelta

Yhtiö kertoo aikovansa ottaa yhteyttä kaikkiin lankapuhelinpalveluita käyttäviin asiakkaisiinsa tarjotakseen heille matkapuhelinratkaisuja korvaamaan poistuvaa palvelua.

Lankapuhelinten osuus puheliikenteestä Suomessa on ollut viime aikoina enää 3% luokkaa ja lankapuhelinverkossa tehtyjen soittojen määrä sekä minuutit ovat yhtiön mukaan laskeneet tasaisesti vuosi vuodelta.

Lankapuhelinverkossa toimivien erityispalveluiden käytölle pyritään löytämään uusia ratkaisuja, sillä ne voidaan Telian mukaan toteuttaa myös nykyaikaisemmilla vaihtoehdoilla. Tämä koskee etenkin iäkkäämpiä ihmisiä sekä erilaisia turvapalveluita.

– Lankaverkossa on myös erityispaveluita hyödyntäviä asiakkaita ja tulemme keskittymään erityisesti senioriasiakkaiden ratkaisuihin, teknologiajohtaja vakuuttelee.

Ohhoh. Monenko kotoa löytyy vielä lankapuhelimia? Mitä mieltä sinä olet tästä, haluaisitko vielä käyttää myös vanhaa ja tuttua puhelinta matkapuhelimen sijaan?