Huolestunut koira ei suostunut poistumaan haudalta – sitten pelastajat huomaavat, ettei se ole yksin

Harva eläin on luultavasti yhtä lojaali, kuin koira. Ne ovat osa perhettä aivan kuin kuka tahansa muu perheenjäsen ja mukana elämän ylä- ja alamäissä.

Koirat pysyvät uskollisina lemmikkeinä aina elämän loppuun asti. Kuva koirasta, joka oli kaivannut kuopan hautakiven edessä kaappasi koko maailman huomion. Aluksi asetelma näytti siltä, että koira ikävöi entistä omistajaansa ja näin moni kuvan nähnyt oletti myös.

Mutta paikallinen eläinoikeusaktivisti Vesna Mihajloski näki saman kuvan ja päätti tutkia asiaa. Saavuttuaan hautausmaalle hän näki koiran piakkoin ja huomasi, että se ei suinkaan ollut yksin kaivamassaan kuopassa. Koiran takaa kuului selvästi ääntä.

Kuva koirasta haudan edessä

Kuva: Facebook/Vesna Mihajloski

Kuva koirasta, joka makasi haudan edessä levisi ympäri maailmaa. Tammikuussa 2019 julkaistu kuva näyttää siltä, että koira surisi edesmennyttä omistajaansa makaamalla haudan lähellä.

AFP-uutistoimiston mukaan tämä väite ei kuitenkaan pidä paikkaansa. Asian todellinen laita on kuitenkin yhtä koskettava. Koira todella on hautausmaalla, mutta ei sen takia, että se surisi omistajaansa.

Vesna Mihajloski näki, että koiran takana oli sen pennut, joita se yritti suojella. Mihajloski ja hänen ystävänsä halusivat auttaa sitä ja antoivat sille ruokaa, jotta koira tottuisi heidän seuraansa.

Kuva: Facebook/Vesna Mihajloski

Hetken kuluttua he aloittivat pelastustoimet varovasti. Mihajloski vei koiran ja pentueen turvallisempaan paikkaan.

Uusi alku

Kun koiraemo ja pentue saatiin pelastettua, Mihajloski ja hänen ystävänsä antoivat heille täysin uuden ja paremman alun elämälle. Tämän lisäksi eläinlääkäri antoi niille tarvittavat rokotteet sekä lemmikkipassin.

Ylpeä eläimistä

Mihajloski kertoi vuonna 2015 olevansa ylpeä koirasta, jonka nimi osoittautui olevan Boomer.

Kuva: Facebook/Vesna Mihajloski

”Hän on taistellut elämänsä puolesta ja voittanut! Tästä syystä olemme erittäin ylpeitä siitä.”, Mihajloski kertoo.

Mihajloski on valitettavasti menehtynyt Facebook-sivunsa mukaan, mutta tulemme aina olemaan kiitollisia hänen toiminnastaan. Hän on todellinen eläinten suojelija.

Ole hyvä ja jaa tämä artikkeli kunniottaaksesi Vesnaa ja hänen uskomatonta työtään.