He löytävät hylätyn ja raskaana olevan mäyräkoiran – katsovat tarkemmin ja huomaavat kamalan yksityiskohdan

Oletko koskaan lukenut tarinaa, joka on samaan aikaan todella inspiroiva ja surullinen? 

Maria -koirasta kertova tarina on juuri sellainen. 

Koira löydettiin yksinäisenä ja hylättynä – samaan aikaan koira oli myös raskaana. Onneksi ohikulkijat löysivät koiran ja huomasivat samalla kamalan yksityiskohdan. 

Kärsivän eläimen näkeminen on yksi pahimmista asioista, joita tiedän.

Siksi tulen todella onnelliseksi, kun saan lukea tarinoita ihmisistä, jotka tekevät kaikkensa auttaakseen hädässä olevia eläimiä. 

Lähde: Youtube

Maria on koira, jonka elämä ei ollut helppoa. Koira oli tiinenä, kun se löydettiin hylättynä ja yksinäisenä. 

Mäyräkoirilla on usein ongelmia selkänsä kanssa, sillä niillä on pitkä keho ja lyhyet jalat. Ne voivat tämän vuoksi halvaantua ilman oikeanlaista hoitoa. 

Lähde: Youtube

Juuri tämä oli tapahtunut Marialle, jolla oli samaan aikaan vatsa täynnä pentuja. Totuus tuli lopulta ilmi. Marian omistaja oli tarkoituksella tehnyt koirasta tiinen, jotta se saisi uusia pentuja. 

Omistaja kuitenkin hylkäsi koiran, kun hän kuuli 2400 euroa maksavan keisarileikkauksen olevan ainoa vaihtoehto. 

Lähde: Youtube

Koiran löytäneet ohikulkijat ymmärsivät, että oli kiire. Koiran maha oli suuri ja synnytys saattoi käynnistyä millä hetkellä hyvänsä. 

”Friends of Emma” -niminen organisaatio piti Mariasta huolta ja varmisti, että koira synnyttäisi pennut turvallisesti – he pelastivat Marian elämän. 

Lähde: Youtube

Maria synnytti seitsemän tervettä pentua. 

Pennut kasvoivat nopeasti suuriksi ja vahvoiksi, tarina olisi voinut päättyä tähän. Niin ei kuitenkaan tapahtunut. 

Lähde: Youtube

Marialle tehtiin muutamia kuukausia myöhemmin onnistunut toimenpide ja koira pystyi jälleen kävelemään. Aikaisemmin hylätty ja raskaana ollut koira oli saanut uuden mahdollisuuden. En voisi olla onnellisempi siitä, että tarina päättyi näin iloisesti!

Voit katsoa alapuolelta videon, joka kertoo Marian uskomattoman tarinan – samalla näet todella suloiset koiranpennut. 

Aika oli vähissä, mutta Maria sai apua juuri ajoissa. Nyt kovia kokenut mäyräkoira saa nauttia elämästään ja leikkiä pentujensa kanssa. 

Jaa uutinen mikäli arvostat eläimien puolesta taistelevia ihmisiä!