Hanhi kävelee poliisiauton viereen – hetken päästä poliisit ymmärtävät sen hädän

James Givens on työskennellyt poliisina Yhdysvaltain Ohion Cincinnatissa 26 vuoden ajan.

Uransa aikana hän on auttanut monia ihmisiä, mutta tämä seuraava tapaus on todella ainutlaatuinen. 

Koskaan aikaisemmin ei hanhi ollut tullut pyytämään Jamesin apua!

James istui poliisiautossaan, kun yhtäkkiä sitä lähestyi vaakkuva hanhi. James viskasi sille hieman ruokaa, mutta lintu ei osoittanut kiinnostusta ruokaa kohti vaan jatkoi vaakkumistaan.

Sitten hanhi rupesi kävelemään poispäin, pysähdellen vähän väliä katsomaan taakseen ja vaakkumaan poliisiauton suuntaan. Kun se sitten tuli takaisin Jamesin luokse, oli ilmeistä että se halusi apua.

Kun hanhi jälleen alkoi tepastella pois, James päätti seurata sitä.

Se johdatti hänet ruohikkoa pitkin noin 100 metrin päähän. Nyt James ymmärsi mikä sillä oli hätänä. Hanhen poikanen makasi ruohikolla ilmapallon naruun juuttuneena.

Aluksi James ei rohjennut koskea pieneen hanheen, koska aavisteli sen emon voivan hyökätä häntä kohti. Mutta hänen partiokumppaninsa Cecilia Charron tuli avuksi.

Cecilia nosti pikkuhanhen ilmaan ja alkoi poistamaan narua. Naru oli tiukasti kietoutunut hanheen eikä sitä ollut helppo poistaa.

00-1-600x566
Kuva

Hanhiemo kuitenkin ymmärsi että poliisikaksikko oli todella tullut auttamaan sitä, eikä se ollut heitä kohtaan aggressiivinen.

01-5-1
Kuva

Kun pikkuinen hanhi oli viimein vapaa, Cecilia laittoi sen ruohikolle jotta se voisi uida pois emonsa kanssa.

03-4-1-600x550
Kuva

Tämä tuntuu uskomattomalta tarinalta. Hanhi tuli poliisiautolle hakeakseen apua koska sen poikanen oli pulassa.

“En edes oikein tiedä miksi seurasin sitä, mutta niin tein. Tämä tapaus sai minut miettimään, tietävätkö ne todellakin että ne voivat turvautua ihmisen apuun tiukan paikan tullen?” James sanoi.

Tässä vielä video jossa Cecilia vapauttaa ilmapallon naruun takertuneen linnun.

Jaa tämä ihana tarina kavereillesi!