Tweet about this on Twitter Pin on Pinterest Share on Facebook

Hän porasi 19 reikää kukkalaatikkoon – katso ja ihmettele mitä 5 kuukauden päästä tapahtui

Siinä on aina jotain erityisen tyydyttävää, kun tekee jotakin itse, omin pienin kätösin.

Kevääseen on vielä aikaa, mutta viherpeukalo sisälläni heräsi heti, kun näin tämän kekseliään projektin.

Ja mikä parasta, sinun ei tarvitse olla erityisen kätevä käsistäsi onnistuaksesi tässä – kunhan seuraat ohjeita.

Tällainen kukkalaatikko sopisi täydellisesti pihalleni.

Aluksi tarvitset puisen kukkalaatikon. Poraa siihen halkaisijaltaan noin 5 sentin reikiä, noin 15 sentin välimatkalla toisiinsa.

Her Tool Belt

Ala sitten istuttaa laatikkoon petunioita.

Her Tool Belt

Istuta ensimmäinen kerros kukkia niin, että kukat tulevat ulos alimmista aukoista, ja peitä ne sitten mullalla.

Her Tool Belt

Käytä vaahtomuovia laatikon reunoilla.

Her Tool Belt

Istuta sitten seuraava kerros ja toista, kunnes olet täyttänyt kaikki aukot.

Her Tool Belt

Tässä kukat ovat 13. huhtikuuta viime vuonna – valmiita kasvamaan suuriksi ja kauniiksi.

Her Tool Belt

Huom, laatikkoa täytyy kastella joka päivä. Lisäksi lannoitetta tulisi lisätä kerran viikossa.

Tältä kukat näyttivät 20. toukokuuta:

Her Tool Belt

6. kesäkuuta, nyt alkaa näyttää jo joltakin!

Her Tool Belt

24. heinäkuuta, mitä tapahtui?

”Oli todella kuuma kesä ja lehdet kasvoivat vihreiksi ja kauniiksi, mutta kukkia ei juurikaan tullut. Suihkutimme hyönteisten torjunta-ainetta, ja pian kukkia alkoi taas ilmaantua.” 

Her Tool Belt

24. elokuuta – kukat tulivat takaisin! 

Her Tool Belt

29. syyskuuta: Vau, miten kaunista!

Her Tool Belt

Kukapa olisi uskonut, että pelkällä reikien poraamisella kukkalaatikkoon saa aikaan jotain näin upeaa?

Aion ehdottomasti kokeilla tätä keväällä. Jaa nämä ohjeet eteenpäin Facebookissa, jos tunnet viherpeukaloita, joiden uskot innostuvan niistä.

 

Lue lisää aiheesta...