Ensimmäinen Euroopan maa kieltää tupakoinnin myynnin kokonaan

Maailman pienin maa, Vatikaani, on tehnyt dramaattisen päätöksen.

Se kieltää kokonaan tupakan myynnin alueellaan, sillä kirkko ei halua tukea toimintaa, joka on terveydelle haitallista.

Kaikki tietävät, että tupakointi on epäterveellistä ja jopa hengenvaarallista. Se voi johtaa syöpään ja muihin vakaviin sairauksiin.

Siksi paavi Franciscus on päättänyt kieltää kokonaan tupakan myynnin Vatikaanin alueella vuoden alusta alkaen.

– Syy päätökseen on yksinkertainen. Paavinistuin ei voi tukea toimintaa, joka on vaarallista ihmisten terveydelle, sanoo Vatikaanin tiedottaja Greg Burke Reutersille.

Aikaisemmin Vatikaanin työntekijät, myös eläkkeellä olevat, ovat voineet ostaa tupakkaa alennettuun hintaan verovapaasta kaupasta, korkeintaan viisi kartonkia vuodessa. Sen myötä monet italialaiset ovat pyytäneet Vatikaanissa työskenteleviä tuttujaan tuomaan tupakkaa heille.

Mutta vaikka Vatikaani on tienannut hyvin tupakan myynnillä, sille tulee nyt loppu.

Maailman terveysjärjestön WHO:n mukaan tupakointi tappaa 7 miljoonaa ihmistä vuodessa.

Vatikaani on nyt yksi harvoista maista, joissa tupakan myynti on kielletty – ja ensimmäinen Euroopassa.

Mitä mieltä olet? Pitäisikö muiden Euroopan maiden, jopa Suomen, seurata Vatikaanin esimerkkiä? Jaa ja kerro mielipiteesi!