Bussikuski näki ojassa jotakin outoa − tilanne olikin todella vakava

Oletko joskus törmännyt tajuttomana maassa makaavaan ihmiseen? Luultavasti et, mutta sellainen tilanne saattaisi olla hieman hämmentävä. En ole varma miten itse reagoisin, mutta olisi tärkeä toimia välittömästi. Koskaan ei voi tietää onko kyse elämästä tai kuolemasta.

Kun ruotsalainen bussikuski Ari Kimari näki työvuoronsa aikana jotakin kummallista, hän ei voinut olla reagoimatta. Lopulta kävikin niin, että Arin toimet pelastivat ihmishengen.

Ari Kimari oli juuri ottanut bussin käyttöönsä varikolta pimeänä helmikuun alun tiistaiaamuna kuuden maissa, kun hän näki jotakin erikoista. Maa oli lumen peitossa, mutta hän havaitsi jotakin tummaa tienvarren lumihangessa. Juuri paikan ohi ajaessaan Ari ajatteli huomanneensa että lumessa ollut tumma hahmo liikahti hieman. Hän ajoi korttelin ympäri päästäkseen takaisin tarkistamaan tilannetta. 

”Se oli keski-ikäinen mies. Hänellä oli yllään ohut takki, ohut paita, ohuet housut ja kengät mutta ei sukkia,” bussikuski kertoi Falköpings Tidning-lehdelle.

Facebook/ Ari Kimari

Ari oli varma että lumessa kevyissä vaatteissa maannut mies kylmettyisi kuoliaaksi jos hänet jätettäisiin sinne. Niinpä hän siirsi miehen ripeästi sisälle lämpimään bussiin. 

Arilla oli hieman kiire ja hän arveli ambulanssin viipyvän jonkin aikaa, joten hän ajoi bussiasemalle ja mies siirrettiin aseman lämpimiin odotustiloihin. 

Pari tuntia myöhemmin Ari palasi asemalle ja näki miehen uudestaan. Hän oli siis asemalla vieläkin, mutta hänen seurassaan oli henkilö joka sanoi tuntevansa hänet ja kertoi auttavansa häntä. 

”Kenen puoleen käännyt kun tällainen tilanne ilmenee? Ratkaisin asian omalla tavallani varmistamalla että hän pääsi pois kylmästä. Olisin toki halunnut auttaa enemmänkin, mutta en tiennyt kehen olisin voinut ottaa yhteyttä,” Ari kertoili Falköpings Tidningissä.

Olipa onni, että Ari osui paikalle oikeaan aikaan. Muuten kukaan ei välttämättä olisi nähnyt maassa maannutta miestä ennen kuin olisi ollut liian myöhäistä.

Julkaistu Newsnerissä. Tykkää meistä Facebookissa.