Bordercollie näyttää isännälleen kuinka fiksu se on

Toisinaan koiratkin tekevät aivan päättömiä ratkaisuja, mutta silloin tällöin ne yllättävät omistajansakin nokkeluudellaan. Alla olevalla videolla taitojaan esittelevä upea bordercollie on taatusti yksi fiksuimmista koirista joita olen viime aikoina nähnyt. Sen omistaja hankki sen ruokia varten ”koiravarman” pömpelin josta se saisi ottaa ruokaa tiettyinä aikoina. Sen ei siis pitäisi pystyä aukaisemaan sitä itsenäisesti.

Aluksi uusi hankinta toimikin mainiosti ja koira sai syömistä säännöllisesti isäntänsä määrääminä kellonaikoina. Hauva ei kuitenkaan halunnut olla isäntänsä armoilla ruoan suhteen, vaan se halusi ottaa herkkupaloja silloin kun sitä itseään huvitti. Niinpä se tarkkaili kuinka tuo ”aarrearkku” oikein aukenee. Pian se oppikin aukaisemaan sen omin nokkinensa! Ei siis kannata aliarvioida koiran älykkyyttä ainakaan silloin kun syke on ruoasta!

Koira saikin sitten esitellä nokkeluuttaan ja tekniikkaansa videolla joka päätyi YouTubeen meidän iloksemme.

Jaa tämä video Facebookissa!

Julkaistu Newsnerissä, tykkää meistä Facebookissa.