Hylätty koiranpentu eksyi baseball-stadionille ja sen elämä muuttui

Pari viikkoa sitten Daisy-nimisen koiranpennun tilanne näytti huonolta. Mutta kun hylätty koira ilmestyi baseball-stadionille Georgian osavaltiossa, se sai uuden mahdollisuuden ja paikan amatöörijoukkueesta.

Pentu, joka oli vain seitsemän viikon ikäinen, löydettiin vikisemästä aivan yksin Grayson Stadiumin parkkipaikalta Savannahin kaupungissa. Ja siitä hetkestä lähtien kun Savannah Bananas löysi sen, siitä tuli joukkueen epävirallinen maskotti ja arvokkain pelaaja.

Kun Savannah Bananasin henkilökunta löysi Daisyn joukkueen toimiston läheltä, se tarvitsi jonkun joka ottaisi sen siipiensä suojaan. Sillä ei ollut kaulapantaa, mikrosirua, tai muutakaan merkkiä tunnistamista varten. Eikä kukaan ilmaantunut sitä etsimään.

Kun omistajaa ei löytynyt, Daisy vietiin eläinlääkäriin. Onneksi se osoittautui hyväkuntoiseksi, vaikka se oli nälissään ja kärsi nestevajauksesta.

baseball-puppy-1-600x450
Kuva

Joukkueen presidentti Jared Orton ja hänen vaimonsa ihastuivat Daisyyn heti, ja päättivät adoptoida sen. Pariskunnan huolehtiessa koirasta, oli ilmeistä että sille oli paikka perheen lisäksi myös joukkueessa.

“Niin oli vain tarkoitus käydä, että meillä tulisi olemaan koira osana joukkueen henkilökuntaa”, Orton sanoi.

baseball-puppy-2-600x800
Kuva

Daisy on joukkueen toimistolla ja myymälässä päivittäin tervehtimässä vierailijoita. Daisy on jopa nimetty tämän vuoden mailakoiraksi, joka noutaa pelaajien joskus lyöntivuoron jälkeen syrjemmälle viskaamat mailat takaisin.

“Emme ole varmoja siitä kuinka isoksi Daisy kasvaa ja pystyykö se tuomaan mailoja takaisin, mutta joka tapauksessa se tulee olemaan tapahtumissa mukana.”

baseball-puppy-3-600x450
Kuva

Olipa Daisyn rooli tulevaisuudessa mikä tahansa, näyttää siltä että sekä koira että Savannah Bananas ovat molemmat hyötyneet tapahtuneesta. Daisy sai kodin ja mukavan yhteisön ympärilleen, ja joukkue sai todella hyvää julkisuutta. Hienosti tehty, Bananas! Toivottavasti Daisy tuo teille onnea peleihin!

Ihastuitko sinäkin Daisyyn? Jaa tarina Facebookissa!

Newsner rakastaa eläimiä, ja mielestämme niitä tulee kohdella kaikella kunnioituksella. Tykkää meistä Facebookissa, jos olet samaa mieltä.