Avaa kätesi ja aseta sormesi suoraan: Sormiesi pituus paljastaa kaiken persoonallisuudeestasi

On monia asioita, joita emme pystyisi tekemään ilman käsiämme.

Niiden avulla tartumme kahvimukiin aamulla, syömme leipää päivällä ja painamme television kaukosäätimen nappeja. Mutta kätemme eivät ole ainoastaan työkaluja, jotka auttavat meitä päivittäisessä elämässämme.

Ne voivat myös paljastaa meistä paljon enemmän, kuin aiemmin tiedettiinkään.

Sormiemme pituus kertoo tutkimusten mukaan paljon siitä, millainen persoonallisuus sinulla on

Sormiemme pituus kertoo tutkimusten mukaan paljon siitä, millainen persoonallisuus sinulla on. On todella mielenkiintoista lukea näitä kuvauksia, sillä ainakin omalla kohdallani se osui täysin oikean!

Miltä sinun sormesi näyttävät? Katso kuvaa ja rullaa hieman alemmas, niin näet, osuuko kuvailu myös oikeaan sinun kohdallasi.

Käsi A

Jos nimettömäsi on etusormeasi pidempi, niin sinulle on tuttua, että ihmiset flirttailevat kansassi. Olet hurmaava, sosiaalinen ja omaat hyvän itsetunnon.

Pidät uusien asioiden kokeilemisesta, etkä ikinä jätä väliin mahdollisuutta lähteä jännittävälle seikkailulle.

Käsi B

Jos etusormesi on nimetöntäsi pidempi, niin olet luultavasti synnynnäinen johtaja. Pidät siitä, kun asiat ovat hallinnassasi ja osaat reagoida nopeasti erilaisissa tilanteissa. Sinulla on hyvä itsetunto ja nautit siitä, kun saat viettää välillä aikaa vain itseksesi. Samalla kuitenkin pidät myös muiden huomiosta.

Käsi C

Jos etusormesi ja nimettömäsi ovat yhtä pitkiä, niin olet rauhallinen ja rakastava ihminen. Läheisesi luottavat sinuun ja kääntyvät puoleesi, kun he tarvitsevat jonkun, jolle puhua. Usein sinulle myös paljastetaan salaisuuksia, joista muut eivät tiedä mitään.

Olet loistava kuuntelija ja valitset sanasi aina tarkkaan ennen kuin avaat suusi.

Lähde: Sourced

 

Tämä kyllä osui omalla kohdallani enemmän oikeaan, kuin kehtaisin myöntää. Jaa tätä ystävillesi Facebookissa, jotta hekin saavat kokeilla, pitääkö se paikkansa!