Auto syöksyy seinän läpi vauhdilla – Sekuntia myöhemmin tapahtuu jotain odottamatonta

Onnettomuudet tapahtuvat usein silloin, kun me vähiten odotamme. Ei ole myöskään aina helppoa tietää, miten sellaisessa tilanteessa pitäisi toimia.

Vaikka valmistautuisimme ja harjoittelisimme mitenkä, niin valitettavasti monet saattavat jäätyä kriittisen tilanteen hetkellä.

Toisille toiminta hädän hetkellä tai juuri ennen sitä taas tulee selkärangasta. Tällaiset ihmiset voivat teoillaan nousta nopeasti todellisiksi sankareiksi kaaoksen keskellä.

Noin puolitoista vuotta sitten, joulukuussa 2016, yksi tällainen kriittinen tilanne tallentui kameralle.

Tilanteen tallentanut kamera oli valvontakamera moottoripyöräkorjaamolla Indonesiassa. Tapahtumahetkellä kello oli brittimedian mukaan noin yhdeksän illalla.

Videolla nähdään isä, joka on polvistuneena moottoripyörän eteen samalla, kun kaksi lasta kävelee hänen takanaan.

Kuva: Youtube

Aivan yllättäen kuin salama kirkkaalta taivaalta paikalle syöksyy sininen auto kovalla vauhdilla. Kukaan ei tiedä mistä tilanne johtui, mutta auton kuljettaja oli menettänyt sen hallinnan täysin ja syöksyi kovalla vauhdilla sisään korjaamoon.

Tilanne näyttää videolta lähes Hollywood-elokuvalta, mutta ainoa ero on se, että tämä on todellisuutta.

Kun moottoripyörää korjannut mies havaitsee auton syöksyvän heitä kohti, hän kääntyy ympäri kuin Hämähäkkimies konsanaan ja onnistuu salaman nopeilla reflekseillään pelastamaan molemmat takanaan olleet lapset.

Kuva: Youtube

Ilman tätä miestä, kumpikaan lapsista olisi tuskin selvinnyt tilanteesta hengissä.

Mikä sankari.

Video lähti alun perin kiertoon Facebookissa taiwanilaisessa ryhmässä nimeltä Gossip Village ja sen jälkeen sitä on jaettu eteenpäin jo tuhansia kertoja.

Voit katsoa koko videon tilanteesta tästä:

On vaikea ymmärtää, miten videolla toimiva mies ehti reagoida noin nopeasti tilanteeseen. Tässä voidaan todella puhua nopeasta ja sankarillisesta toiminnasta. Jaa kunnioittaaksesi tätä tuntematonta sankaria, joka toiminnallaan pelasti näiden kahden lapsen henget!