Asiantuntija: Joulukoristelun etukäteen aloittavat ihmiset ovat muita onnellisempia ja elävät pidempään

Joulukoristeilla on aina ollut erityinen paikka sekä merkitys minun sydämessäni ja kodissani.

En kuitenkaan ota niitä esiin ennen ensimmäistä adventtisunnuntaita, vaikka puolisoni usein haluaisikin aloittaa koristelun ja marraskuussa…

Ehkä minun olisi kuitenkin aika myöntyä ja antaa hänen tehdä päätös koristeista?

Tutkijoiden mukaan on nimittäin selvää, että ihmiset, jotka aloittavat koristelun hyvissä ajoin, ovat iloisempia, terveempiä ja elävät pidempään.

Journal of Enviromental Psychology -lehdessä julkaistun tutkimuksen mukaan joulukoristeilla voi olla selvä yhteys ihmisten henkiseen ja sosiaaliseen hyvinvointiin.

Mckeown klinikalla psykoanalyytikkona toimiva Steve McKeown kertoo Unilad -sivustolle, että ihmisillä on usein tapana yhdistää nämä koristeet muistoihin lapsuudestaan.

– Stressin ja ahdistuksen täyttämässä maailmassa ihmiset haluavat ajatella asioita, jotka tekevät heidät iloisiksi. Joulukoristeet tuovat monille mieleen vahvoja tunteita lapsuudesta, McKeown sanoo.

Psykoterapeutti Amy Morinin mukaan koristeisiin liittyvä nostalgia saa meidät ymmärtämään itseämme myös paremmin.

– Se voi olla myös katkera tunne. Joulukuusi ja koristeet voivat muistuttaa ajasta, jolloin läheisiä ihmisiä oli yhä hengissä, tai millaista elämä oli, kun uskoimme yhä joulupukkiin. Läheisensä menettäneille ihmisille joulu voi olla vahva muistutus siitä, miten ihania aikoja yhdessä on joskus vietetty. Tästä syystä koristeiden ottaminen esiin ja ripustaminen jo hyvissä ajoin, voi saada sinut tuntemaan olosi läheisemmäksi noiden jo edesmenneidenkin ihmisten kanssa, Marin jatkaa.

Saa meidät vaikuttamaan ”normaaleilta”

Kun puhutaan yksinkertaisesti ihmisten sosiaalisesta elämästä, niin joulukoristeet kannattaa suosiolla ottaa esiin jo hyvissä ajoin. Ne saavat sinut vaikuttamaan ystävällisemmältä ja helpommin lähestyttävältä ystäviesi ja naapureidesi silmissä.

Tutkimuksessa ihmisille näytettiin kuvia koristelluista ja ei koristelluista taloista. Talot, joissa koristelu oli tehty, saivat kaikki osallistujat ajattelemaan niiden omistajien olevan ystävällisempiä ja ymmärtäväisempiä.

Tutkijoiden mukaan joulukoristeet saavat meidät vaikuttamaan ”normaaleilta” ja ystävällisiltä muiden ihmisten silmissä.

Ja koska koristeet tuovat myös sinulle nostalgian tunteita nuoruudestasi, on niillä sama vaikutus myös ympärilläsi oleviin ihmisiin ja ystäviin.

Joten voivatko joulukoristeet siis auttaa pitämään lääkärin loitolla? Ehkäpä.

Kun tunnet olevasi onnellinen, kehosi erittää ”onnellisuus hormoneja”, kuten endorfiineja, dopamiinia sekä serotoniinia aivoihisi.

Nämä hormonit ovat luonnon omia ”lääkkeitä”, jotka auttavat sekä parantavat muistiasi, energiatasojasi, immuunijärjestelmääsi sekä vähentävät masennusta.