Apina varasti hedelmän ja joutuu selittämättömän rangaistuksen uhriksi – inhottava väki herjaa sitä

Joskus mietin surullisena, kuinka usein kuulen uutisia ympäri maailmaa tapahtuvista eläinten kaltoinkohteluista.

Vaikka tapaukset ovat karmaisevia, on tärkeää olla tietoinen niistä, jotta voimme saada aikaan muutoksen maailmassa.

Eräs apina teki pienen visiitin torille muutama vuosi sitten. Apina oli harmiton ja sai aikaan vain pienimuotoista hämmennystä, kun hän nappasi vaivihkaa ruokaa itselleen (jättäen tietenkin maksamatta ostoksistaan).

AFP-uutistoimiston mukaan apina teki säännöllisiä vierailuja torille ja tuli tunnetuksi ilkikurisesta käytöksestään.

Mutta huolimatta siitä, kuinka veitikkamainen apina oli ollut, mikään ei oikeuta rangaistukseen, joka langetettiin sille.

Torilla työskentelevä mies näki apinan varastavan. Sen sijaan, että konflikti olisi ratkaistu rauhanomaisesti, mies otti julmat keinot käyttöön välittömästi.

#Monkey #caught #tied #caged চুরির দায়ে অভিযুক্ত বাঁদরকে ধরে – বেঁধে বন্দি করে রাখল মুম্বইবাসী http://abpananda.abplive.in/india-news/in-photos-monkey-caught-tied-caged-in-mumbai-for-thieving-176143

Gepostet von ABP Ananda am Samstag, 6. Februar 2016

Toriväki nappasi sen ja sitoi sen kädet ja jalat yhteen tiukasti köydellä.

AFP-uutistoimisto raportoi, että apina nostettiin sidottuna ylös ja koko toriväki herjasi ja pilkkasi sitä.

Useat ihmiset taltioivat tapahtuman vain näyttääkseen tilanteen kammottavuuden ja eläinten kaltoinkohtelun olemassaolon.

Monkey has been Pictured with its hands tied behind its back and tugging at the rope Around its ankles with its teeth…

Gepostet von Merailaka.com am Samstag, 6. Februar 2016

Lähteet raportoivat, että ketään ei pidätetty eikä tuomittu tapahtuneesta.

Intian pohjoisosassa sijaitseva kaupunki väittää Daily Mail -sivuston mukaan, että apina päästettiin myöhemmin vapaaksi.

Yhtäkään eläintä ei tulisi satuttaa tällä tavalla. Villi eläimet yrittävät selviytyä parhaansa mukaan. Apinan tekemät kolttoset olisi varmasti voitu pysäyttää rauhanomaisella tavalla.

Jaa, jos olet sitä mieltä, että ihmisten tulisi kohdella eläimiä paremmin tässä maailmassa.