Äitiä kutsuttiin ”haisevaksi läskiksi” lennolla – murtuu kyyneliin, kun takana istuva mies sanoo näin

Yksi asia, joka saa minut aina kiehumaan raivosta, ovat ihmiset, jotka luokittelevat ja syyttelevät toisia jatkuvasti. Eikö ihmisen voisi vain antaa olla sellainen kuin hän on, ilman että sinun tarvitsisi kertoa kaikille mielipidettäsi siitä?

Yhdysvaltalainen perheenäiti Savannah Phillips on nainen, joka joutuu monien muiden tapaan kamppailemaan päivittäin itsetunto-ongelmien kanssa. Hän pitää paljon matkustamisesta, josta johtuen hän on istunut myös paljon lentokoneissa.

”Yritän aina istua sellaisella rivillä, jossa ne joutuisi kenenkään viereen. En ole varmasti koneen lihavin matkustaja, mutta en ole myöskään pienikokoisin. Pahin painajaiseni on se, että toisella matkustajalla olisi huonot oltavat siksi, että he istuvat minun vieressäni”, hän kirjoittaa Facebookissa.

Hiljattain hänelle kuitenkin kävi niin, että hänen viereensä istuutui tuntematon henkilö lennolla – eikä nainen olisi ikinä voinut kuvitella, kuinka hirvittävä tuosta lentomatkasta lopulta tuli.

I am only sharing this story of what happened to me today in hopes that the person who stuck up for me will somehow be…

Posted by Savannah Phillips on Monday, May 14, 2018

Lentoemännät olivat juuri aloittaneet turvallisuusesityksen käytävällä, kun Savannah Phillips huomasi vieressään istuvan 60-vuotiaan miehen nostaneen matkapuhelimensa esiin.

Mies piti puhelinta vain muutamien senttien päässä Savannahista, joten hän ei voinut välttyä näkemästä sitä, mitä mies parhaillaan oli viestiin kirjoittamassa. Ja hetken kuluttua hän ymmärsi, että nuo karmivat sanat koskivat häntä.

”Hän kirjoitti istuvansa ’haisevan läskin’ vierellä. En edes tiedä, mitä muuta viestissä luki. Käänsin pääni pois heti tuon nähtyäni. Olin shokissa, sillä tuo oli tismalleen se painajainen, jota olen aina pelännyt”, Savannah kirjoittaa.

”Ennen kuin ehdin sanoa sanaakaan, pystyin tuntemaan, kuinka kyyneleet jo valuivat pitkin poskiani. Itkin hiljakseni omalla paikallani.”

Posted by Savannah Phillips on Sunday, December 4, 2016

kuva

Savannah ei halunnut vahingossakaan nähdä lisää miehen kirjoituksesta. Hän oli syvästi loukkaantunut ja toivoi, ettei joutuisi puhumaan tuolle miehelle kertaakaan koko matkan aikana, sillä hän ei tiennyt, kuinka tuossa tilanteessa reagoisi.

Mutta eräs, joka ei päättänyt antaa asian olla, oli taaemmalla rivillä istunut miespuolinen matkustjaa. Hän oli myös nähnyt koko tilanteen ja huomannut miehen kirjoittaman törkeän viestin. Vihaisena hän päätti puuttua tilanteeseen ja puolustaa tuota edessään ollutta ”haisevaa läskiä”, jota hän ei ollut ikinä edes tavannut.

Savannah huomasi, kuinka Chase Irwin niminen matkustaja nousi takana olleelta paikaltaan ja asteli heidän rivilleen, jossa hän koputti naisen vierellä istunutta miestä olkapäälle.

”Minulla on sinulle asiaa”, Savannah kuuli miehen sanovan törkeälle vierustoverilleen. Sitten hän jatkoi:

”Meidän pitää vaihtaa paikkoja. Välittömästi.”

Kuva: Youtube

Hölmistynyt mies ei ymmärtänyt, mitä Chase puhui, joten tämä päätti sanoa asian tälle suoraan ja kertoi, ettei voi sulattaa hänen käytöstään tai törkeä viestiä ja haukkumista hänen vierellään istuneesta naisesta. Hän auttoi miehen ylös penkistään ja sanoi tämän olevan sydämetön mies, mikäli hän ei tuon vertaa ajattele muiden tunteita.

Miehet vaihtoivat paikkojaan ja nyt tuo yllättävä sankari istuutuikin Savannahin vierelle. Hän huomasi naisen itkevän, joten hän antoi Savannahille halauksen ja alkoi välittömästi lohduttaa ja yrittää piristää häntä.

”Hän kehotti minua unohtamaan sen, mitä tuo mies oli sanonut. Hän toisteli vain lausetta, että kaikki on nyt hyvin”, Savannah kirjoittaa.

Hän kertoo jatkaneensa keskustelua Chasen kanssa koko loppu lennon ajan ja kaksikko käsitteli puheissaan kaikki kuulumiset aina lapsistaan työpaikoille sekä kaikkeen muuhun mahdolliseen.

Lennon jälkeen Savannah oli niin otettu Chasen teosta, että hän päätti jakaa kertomuksensa tuosta kohtaamisesta Facebookissa. Hän kutsuu Chasea sankariksi ja toivoo, että useammat ihmiset voisivat tämän esimerkin avulla ymmärtää, että toisia saa ja pitää puolustaa!

Jotkut ihmiset osaavat olla sitten todella inhottavia – Mutta olen onnellinen, että Chase laittoi tuolle törkimykselle jauhot suuhun. Jaa tätä, jos sinunkin mielestäsi Savannah on kaunis nainen ja äiti, joka ei ansaitse tuollaista kohtelua keneltäkään!