Tweet about this on Twitter Pin on Pinterest Share on Facebook

Äiti pitää kuollutta vauvaansa rintaa vasten – kahden tunnin päästä lääkäritkin jäivät sanattomaksi

Australialainen Kate Ogg oli juuri synnyttänyt kaksoset ennenaikaisesti, kun lääkärillä oli hänelle ja hänen aviomiehelleen Davelle pahimpia mahdollisia uutisia.

Toinen vauvoista, Jamie, oli menehtynyt. Silloin pariskunnan taipaleen onnellisin päivä muuttui yhtäkkiä pahimmaksi painajaiseksi.

Kate ei kuitenkaan halunnut uskoa lääkärin sanoja, vaan piteli Jamien elotonta ruumista omaa kehoaan vasten tuntien ajan.

Ja silloin tapahtui jotain sellaista, mikä jätti jopa lääkärit sanattomaksi. 

Vuoden 2010 marraskuussa Kate synnytti kaksoset. Toinen oli tyttö Emily, toinen poika Jamie.

Kaksoset syntyivät 27. raskausviikolla, eli kymmenisen viikkoa etuajassa. Jamie syntyi ensin ja Emily seurasi pari minuuttia perässä.

Heti Jamien synnyttyä hälytyskellot alkoivat soida, sillä vauva makasi hiljaa paikallaan eikä liikkunut.

Lääkäri tiesi jonkin olevan pahasti pielessä ja kaikki kerääntyivät Jamien ympärille. 

 Lääkärit yrittivät kaikkensa 20 minuutin ajan pojan elvyttämiseksi, mutta viimein heidän oli myönnettävä että Jamie oli menehtynyt.

Pojan vanhemmat olivat luonnollisestikin aivan surun murtamia, mutta he pyysivät saada poikansa vielä hetkeksi luokseen. He halusivat pidellä häntä ja sanoa hyvästiti. 

”Näin hänen ikään kuin haukkaavan henkeä, mutta lääkäri sanoi sen olevan hyödytöntä. Otin sitten Jamien lääkäriltä ja pyysin kaikkia lähtemään huoneesta. Jamie oli kylmä, ja halusin vain hänen tuntevan olonsa lämpimäksi,” Kate kertoi The Daily Mailille

Kate pyysi Davea ottamaan paitansa pois ja kömpimään hänen viereensä sänkyyn jotta he kumpikin voisivat lämmittää vauvaa ihollaan. 

 Kate piti Jamieta rintansa päällä kahden tunnin ajan. Hän halasi kuollutta vauvaansa ja taputteli tätä kevyesti selkään. Hän kertoi vauvalleen että Emily- sisko voi hienosti, ja että he kaikki halusivat Jamien tulevan mukaansa kotiin. 

Jamie jatkoi suunsa aukaisemista silloin tällöin, mutta lääkärien mukaan kyse oli vain tahattomista reaktioista eikä heidän kannattaisi pitää toiveita yllä. 

Pariskunta oli yrittänyt lasten hankkimista vuosien ajan, eivätkä he millään voineet hyväksyä ajatusta toisen kaksosen kuolemasta. Heidän poikansa ei kuitenkaan ollut vielä luovuttanut. 

Oltuaan iho äitinsä ihoa vasten parin tunnin ajan, Jamie ryhtyi yllättäen hengittämään säännöllisesti ja normaalisti.

Kate ei ensin uskonut sen voivan olla totta, ja lääkärit eivät voineet uskoa Jamien olevan elossa!

Katen aviomies Dave sanoi: ”Onneksi minulle on todella vahva ja todella päättäväinen vaimo. Hän teki kaiken vaistonvaraisesti. Jos hän ei olisi tehnyt niin kuin teki, Jamie tuskin olisi elossa nyt.” 

Tapahtuma oli todellinen ihme ja kiitos Katen ja Daven, molemmat lapset ovat hengissä.

 Jamie ja Emily syntyivät yli kuusi vuotta sitten ja heillä menee hyvin tänä päivänä. Heillä on myös pikkuveli. 

Kate ja David pelkäsivät että Jamie olisi kärsinyt pysyviä vaurioita aivoihinsa hankalan syntymänsä takia, mutta sellaisesta ei ole mitään merkkejä.

Hän on itse asiassa kuin kuka tahansa kuusivuotias poika. 

 Onpa hienoa nähdä kuinka Jamie on kasvanut jo isoksi. Jos hänen äitinsä ei olisi ollut niin itsepäinen ja pidellyt häntä itseään vasten kahden tunnin ajan, Jamie ei luultavasti nyt leikkisi sisarustensa kanssa. 

Voit katsella tämän englanninkielisen videon Jamien ihmeellisestä syntymästä:  

Eikö olekin ihmeellistä, mitä äidinrakkaus voi saada aikaan?

Jaa tämä tarina muillekin Facebookissa!