Äiti otti suloisen kuvan tyttärestään, vilkaistuaan tarkemmin hän huomaa kauhistuttavan yksityiskohdan

Valitettavasti kouluammuskeluista on tullut entistä yleisempiä Yhdysvalloissa. Lapset ympäri koko maan joutuvat harjoittelemaan sitä, miten pitää toimia, jos koulussa alkaa ammuskelu.

Se oli jotain, jonka äiti Stacey Wehrman sai huomata, kun hän otti säännöllisesti kuvia tyttärestään.

Suloiselta vaikuttanut näky olikin jotain aivan muuta. Pian hänelle nimittäin selvisi tyttären käytöksen takana ollut synkkä syy.

Kouluammuskelujen määrä Yhdysvalloissa on jo nyt lokakuussa samassa lukemassa, kuin viime vuonna yhteensä. ”Everytown for Gun Safety” -järjestön mukaan maassa on tapahtunut jo 65 kouluammuskelua lokakuun alkuun mennessä.

Organisaation raportissa kouluammuskelut on määritelty seuraavalla tavalla: ”Tilanne, jossa ase laukaistaan koulun sisällä tai koulun alueella”. Tämä tarkoittaa siis sitä, että mukana listauksessa on myös tapahtumia, joissa ase on voinut laueta vahingossa.

Kaikki kouluammuskelut eivät ole johtaneet kuolemiin, mutta siitäkin huolimatta 65 tapausta on aivan liikaa. Kaikkialla ympäri Yhdysvaltoja pienet lapset joutuvat nykyään valmistautumaan ja harjoittelemaan sitä, miten toimitaan, jos koulussa alkaa ammuskelu. Tämän sai oppia myös äiti Stacey Wehrman, mutta traumaattisella tavalla.

Kuva: Facebook/Stacey Wehrman Feeley

Otti kuvan tyttärestään

Eräänä iltana Stacey päätti ottaa kuvan tyttärestään. Hänestä oli jotenkin suloista, että tyttö seisoi vessanpöntöllä ja hän halusi lähettää sen matkoilla olleelle aviomiehelleen, eli tytön isällä. Tyttö ei kuitenkaan tehnyt tuota söpöilyn takia, sillä taustalla oli paljon synkempi syy.

Kyse oli asiasta, jonka hän oli oppinut koulussa ja kun Stacey sai kuulla koko totuuden, hän murtui kyyneliin.

Kuva: Facebook/Stacey Wehrman Feeley

– Sinä hetkenä, kun hän kertoi siitä minulle, minä järkytyin. Hän kertoi harjoittelevansa tilannetta, jossa koulussa alkaa ammuskelu ja hän on jumissa vessassa. Sillä hetkellä kaikki viattomuus ja suloisuus katosi tuon tyttäreni temppuilun ympäriltä, Stacey kirjoittaa Facebookissa.

Vaikka hän koki tuon tilanteen hyvin raskaaksi, niin hän päätti jakaa tuntemuksensam uiden ihmisten kanssa. Hän kirjoitti pitkän kirjoituksen aseisiin ja niiden hallussapitoon liittyen Facebookiin saman kuvan yhteyteen.

– Luomme kieltoja, kirjoitamme adresseja ja kokoonnumme protesteihin saadaksemme äänemme kuuluviin. Se on hienoa, mutta auttaako se oikeasti tilannetta, vai saako se meidät vain tuntemaan olomme paremmaksi? Me tarvitsemme ihmisiä, jotka ovat valmiita toimimaan, hän kirjoittaa.

”Meidän täytyy tehdä jotain”

Hänen julkaisuaan Facebookissa on nyt jaettu jo yli 40 000 kertaa. Monet ihmiset ja vanhemmat ovat tismalleen samaa mieltä hänen kanssaan siitä, että aseiden hallussapitoon ja niitä koskevaan lakiin tarvittaisiin huomattavasti tiukempia säädöksiä.

Kuva: Facebook/Stacey Wehrman Feeley

Kirjoituksessaan Stacey muistuttaa kaikkia myös siitä, ettei hänen ole tarkoitus kertoa kaikkia vastauksia asiaan, sillä ei hänellä sellaisia ole.

– En yritä esittää, että tietäisin kaikki vastaukset tai ratkaisut tähän asiaan. Mutta, jos sinä et halua nähdä lastasi seisomassa vessanpöntöllä, niin meidän täytyy tehdä jotain, Stacey kirjoittaa.

Alapuolelta voit lukea koko Staceyn kirjoituksen:

I took this picture because initially I thought it was funny. I was going to send it to my husband to show what our…

Posted by Stacey Wehrman Feeley on Wednesday, June 15, 2016

Kenenkään ihmisen ei pitäisi joutua pelkäämään sitä, että joku tuntematon saattaa yllättäen ottaa käteensä aseen ja alkaa ammuskella keskellä koulua. Meillä on valitettavasti jo Suomessakin kokemusta tästä samasta asiasta ja tiedämme, kuinka järkyttävää se on. JAA tätä uutista Facebookissa, jos sinäkin olet samaa mieltä Staceyn kanssa!