Äiti näki outoja laikkuja iholla – 180 päivää myöhemmin lääkärit antoivat tyrmistyttävän viestin

Kun walesilainen 27-vuotias Cherelle Farrugia sai ensimmäisen lapsensa, hän oli hyvin onnellinen. Aivan kuten kuka tahansa muu vanhempi, hän alkoi näkemään kaikki ne onnelliset hetket, jotka hän tulisi viettämään lapsensa kanssa.

Pian Farrugia huomasi, että kaikki ei ollut hyvin. Hän huomasi yhtenä päivänä ihollansa punertavaa ihottumaa.

Kun oireet eivät hälvenneet, hän otti yhteyttä lääkäriin. Hän oli tutkinut itse asiaa ja uskoi löytäneensä syyn outojen oireiden ilmaantumiselle.

”Ensimmäinen lääkäri kertoi, että se oli mahdotonta. Toinen lääkäri kertoi, että oli kuullut asiasta ja ohjasi minut allergialääkärille”, Farrugia kertoi maaliskuussa The Sun -sivustolle.

Farrugian oireet ilmaantuivat, kun hän joutui kosketuksiin veden kanssa. Kuva: Youtube / Barcroft TV

Kolmen kuukauden päästä mysteeri viimein ratkesi: lääkärit diagnosoivat Farrugialla olevan vesiallergia. Harvinainen sairaus aiheuttaa ihottumaa, mikäli henkilö on kosketuksissa veden kanssa.

Äidin elämä muuttui kertaheitolla. ITV News -sivusto kertoo, että Farrugia pystyy ottamaan vain neljän minuutin mittaisia suihkuja välttääkseen vakavaa reaktiota. Hänen täytyy myös välttää sateessa liikkumista.

Farrugia pystyy kuitenkin juomaan vettä oireitta, mutta välttää suoraa kosketusta veden kanssa. Hän sopeutui uuteen tilanteeseen ystäviensä avulla. The Sun -sivuston mukaan eräs hänen läheisistä ystävistään, Lucy Gilmore, auttaa häntä ja lastansa useampana päivänä.

Farrugia lapsensa kanssa. Kuva: Youtube / Barcroft TV

Lucy, 27 kertoo, että ”Cherelle on minun paras ystäväni ja totta kai minä autan häntä, kun pystyn. Sitä varten ystävät ovat.”

Onneksi Cherellen tukena on luottoystävä, joka auttaa tekemään elämästä mahdollisimman normaalin haastavan allergian kanssa.