Äiti kuolee yllättäen — 18 kuukautta myöhemmin tytär katsoo vanhaa kuvaa ja purskahtaa itkuun

On aina vaikea menettää ihminen, jota rakastaa. Jokaisen henkilö käsittelee surua tavalla, joka on tuntuu itselle parhaalta mahdolliselta vaihtoehdolta. 

Denise Underhill menetti äitinsä, Berylin, noin 18 kuukautta sitten. Hän ajattelee äitiään päivittäin vielä tänäkin päivänä. 

Hänen äitinsä rakasti puutarhassa ahertamista ja Denise muisteleekin äitiään, kun hän hoitaa omaa puutarhaansa Floridassa. 

Hetkittäin ikävä muuttui vielä kovemmaksi ja Deniselle tuli tarve puhua omalle äidilleen. Tämä ei kuitenkaan tietenkään ollut mahdollista. 

Denise päätti käyttää Google mapsia ja katsoa äidin vanhaa taloa. Tuolloin hän näki äärimmäisen koskettavan yksityiskohdan. 

Denise toivoi näkevänsä äitinsä talon ja mahdolliset muutokset, joita kotiin muuttanut perhe olisi voinut tehdä. 

Google mapsin kuvat olivat kuitenkin huomattavasti vanhempia. Google oli tallentanut äidin kameraan. 

© Google Maps

Denise tajusi, että kuvien täytyi olla lähes viimeisiä, joita hänen äidistään on otettu. Kuvissa äiti tekee sitä, mitä hän rakastaa eniten – kastelee kukkia puutarhassaan. 

© Google Maps

Denise oli todella onnellinen nähdessään kuvan elossa olevasta äidistään. Nainen kertoo uskovansa siihen, että joku halusi hänen näkevän Googlen kuvat, Tamworth Herald kirjoittaa. 

Ehkä hänen äitinsä lähetti viestin, joka kehotti tytärtä avaamaan Google mapsin. 

© Google Maps

Ihana muisto Denisen äidistä ja parasta oli, että hän ahersi rakkaan harrastuksensa parissa. 

Halaa ja kerro läheisillesi, kuinka paljon he merkitsevät sinulle. Koskaan ei voi tietää, milloin on liian myöhäistä!