Tweet about this on Twitter Pin on Pinterest Share on Facebook

Äiti juoksi 21 tunnin ajan — lopulta hän pääsi kotiin ja järkyttyi vetäessään shortsinsa alas

Englannista kotoisin olevalla 34-vuotiaalla äidillä, Julie Nisbetilla on suuri intohimo, hän rakastaa lenkkeilyä ja on juossut yhteensä 11 maratonia. 

Nyt hän oli ottanut vastaan vielä suuremman haasteen. 

Äiti oli ilmoittaunut ultramaratoniin, 29. päivä kesäkuuta. Matka on yli 110 kilometriä pitkä. 

Twitter/JulieNisbet

Kuulemme säännöllisesti tutkimuksista, joissa todetaan, että ihmiset lihoavat ja lihoavat, jonka seurauksena meidän tulisi liikkua enemmän. 

Juoksupäivä oli todella kuuma ja aurinkoinen, jonka vuoksi Julie levitti reilusti aurinkorasvaa ennen juoksua. 

Hän pääsi 21 tunnin jälkeen maaliin, mutta oli tehnyt kriittisen virheen kilpailun aikana. 

Twitter/JulieNisbet

Nainen pääsi kotiin ja veti shortsit jalasta, jonka jälkeen hän huomasi jalkojensa kunnon. Nainen kääri siteet jalkojensa ympärille, mutta huomasi seuraavana päivänä, että reidet olivat täynnä vesikelloja — oli aika lähteä sairaalaan. 

Vesikellot puhkaistiin sairaalassa ja niiden mukana poistui lähes 2 kiloa nestettä. 

Twitter/TheNorthernEcho

”Ultramaratonista selviämisen ilo on hiipunut rakkuloiden aiheuttaman kivun vuoksi. Käytin aurinkorasvaa juoksun alussa, mutta hiki ja vesi olivat ilmeisesti liuottaneet suojakerroksen pois”, Julie kertoo The Sunille

Äiti on parantumassa tällä hetkellä hyvää vauhtia ja hän saa kohta irrottaa siteet. Kohta hän pystyy jälleen jatkamaan juoksemista. 

Kesäisin on todella tärkeää suojata itseään auringolta, vaikka ei makaisikaan rannalla. 

Auringossa palaminen on kivulias, mutta myös vaarallinen kokemus, sillä se nostaa ihosyövän riskiä. 

Twitter/JulieNisbet

Jaa tämä artikkeli, jotta ihmiset muistavat suojata itsensä salakavalalta auringolta! 

 
 

Lue lisää aiheesta...