Äiti jätti lapset kotiin isän kanssa – palasi 5 päivää myöhemmin palasi eikä ollut tunnistaa taloaan

Darius täytti noihin aikoihin 40 vuotta, ja pyysi lahjaksi kaikilta lautoja ja rakennustarvikkeita. Ideoita ja inspiraatiota suunnitteluun hän haki Pinterestistä. Muutamaan kertaan rahat olivat loppumassa, jolloin Darius teki keikkatöitä voidakseen ostaa lisää tarvikkeita.

Sitten koitti itse rakentamisen aika. Darius oli yllättänyt vaimonsa antamalla tälle viiden päivän matkan New Yorkiin. Kun hän oli heittänyt vaimon lentokentälle ja saapui kotiin, odottivat rakennustarvikkeet jo pihalla.

Tytärtensä avustuksella hän rakensi kannen, katoksen puutarhan. Ja hän pysyi budjetissaan. Rakentamisen lomassa hän huolehti lapsistaan, sekä omasta terveydestään.

Voin vain kuvitella, mitä Dariuksen vaimo sanoi, kun saapui kotiin matkaltaan.

Odotapa, kun näet videon lopusta, mitä Darius sai aikaan:

Tällä isällä riittää mielikuvitusta – ja rakkautta! Jaa tämä artikkeli Facebookissa, jos arvostat hänen tekoaan perheensä hyväksi.

Exit mobile version