Äiti jätti kaksi lastaan yksin kuumaan autoon ostosten ajaksi – selitys poliisille sai ihmiset raivon valtaan

Tuntuu siltä, että tällaisia järkyttäviä uutisia saa nyt lukea päivittäin – vanhemmat jättävät lapsiaan sekä lemmikkejään yksin tulikuumiin autoihin helteellä.

Aiemmin Saksan poliisi joutui pelastamaan kaksi vuotiaan lapsen kuumasta autosta äidin ollessa festareilla ystäviensä kanssa.

Nyt maan viranomaiset ovat joutuneet jälleen vastaavan operaation eteen…

Tilanne tapahtui Güterslohissa Saksassa, jossa lämpötila kohosi yli 35 asteeseen ulkona äidin jättäessä kaksi pientä lastaan autoon ostosten ajaksi.

Viranomaisten mukaan lapset olivat autossa yksin ainakin 15 minuutin ajan, kertoo paikallislehti Wunderweib. Tuolloin ohikulkenut 19-vuotias sivullinen huomasi punaiset ja hikoilevat lapset autossa ja soitti välittömästi hätänumeroon.

Poliisin ehdittyä paikalle lasten äiti oli jo saapunut autolle.

Kuvituskuva / Shutterstock

Lämpötila oli tuona päivänä kohonnut jo reilusti yli 30 asteeseen auton sisällä.

Äidin selitys tilanteesta viranomaisille oli se, että hänen 2-vuotias lapsensa oli jo nukahtanut, eikä hän viitsinyt herättää poikaa ottaakseen tätä mukaan.

Nyt äitiä vastaan ollaan mahdollisesti nostamassa syytteitä tapauksesta.

Kuvituskuva / Shutterstock

Lue lisää:

Poliisi pelasti kiljuvan lapsen tulikuumasta autosta lukkojen takaa – Äiti oli ystävien kanssa festareilla

Olen varma, ettei tämä äiti halunnut tahallaan vahingoittaa lapsiaan, mutta tällaisissa tilanteisas tulisi aina muistaa se yksinkertainen sääntö, ettei kuumalla kelillä saa IKINÄ jättää lapsia tai eläimiä yksin autoon. Seuraukset voivat olla pahimmillaan hyvin traagisia. Ole hyvä ja JAA tätä artikkelia kaikille, jotta voimme levittää tätä varoitusta kaikille ihmisille, ettei yhdenkään lapsen tarvitse kärsiä helteillä kuumassa autossa – tai pahimmassa tapauksessa jopa kuolla.