Äiti jakoi kuvan vauvansa rakennekynsistä – aiheutti valtavan somemyrskyn

Ei ole oikeaa tai väärää tapaa kasvattaa lasta (tietysti järjen rajoissa). Kun meistä tulee äitejä ja isiä, astumme oppimismatkalle, johon mikään ei voi valmistaa meitä.

Elämme tällä hetkellä aikaa, jolloin kaikki tekemämme analysoidaan ja sitä kritisoidaan. Tuntuu, että kaikilla on mielipiteensä jaettavana. Moni näistä mielipiteistä lauotaan netissä ja se saa monet pelkäämään omia sanomisiaan ja tekemisiään.

Selvää on, että tämä äiti ei pelännyt muiden mielipiteitä. Hänen toimintansa on tuomittu laajalti.

Hän teki vauvalleen täydellisen manikyyrin ja jakoi kuvan lopputuloksesta nettiin kaikkien nähtäväksi.

Daily Mail -lehden mukaan kuvat ovat peräisin Facebookista. Vauvalla on pitkät, stiletto-malliset kynnet.

– Voin tehdä vauvoillenne kynnet. Laittakaa yksityisviestiä. Halvat hinnat, äiti oli kirjoittanut julkaisun yhteyteen.

Nyt meidän on huomautettava – kuten muut ovat jo tehneet – että on mahdollista, että vauvan käsien kuvat on photoshoppattu.

Moni on kuitenkin korostanut, että se ei tarkoita, etteivätkö ihmiset nyt yrittäisi kopioida tätä hälyttävää ”trendiä” oikeastikin.

Pian kuvat päätyivät Twitteriin, jossa monet ihmiset kommentoivat mahdollisia vaaroja, jotka liittyvät kuvassa esiteltyjen kynsien laittamiseen pienelle vauvalle.

Eräs henkilö twiittasi: ”Ymmärrän vauvan kynsien lakkaamisen, mutta tekokynnet? Se on liian vaarallista! He koskettavat jatkuvasti kasvojaan, joten ne voi oikeasti vahingoittaa heidän silmiään. On parempi odottaa, kunnes he ovat paljon vanhempia.”

Toinen kommentoi: ”Ei, ei. Vauvan oma kynsi on niin ohut, että tekokynsi voi vahingoittaa sitä pitkälläkin aikavälillä. Suoraan sanottuna tuo on vain tyhmää.”

Kolmas sanoi: ”Miksi haluaisit vauvan lähelle teräviä esineitä, joita vauvasi laittaa mahdollisesti suuhunsa ja jopa nielaisee? Ei, ei ei ei ei.

Sanomattakin on selvää, että emme suosittele minkäänlaisten tekokynsien kiinnittämistä vauvasi sormiin.

Äitinä tai isänä sinulla on oikeus tehdä niin kuin parhaaksi katsot lapsellesi, mutta on aina tärkeää muistaa, että hänen turvallisuutensa tulee olla pinnallisen suuntauksen edellä.

Mitä mieltä sinä olet kuvista ja äidin teosta? Jätä mielipiteesi Facebookin kommenttikentään.

Exit mobile version