Äiti ja vauva löydettiin 8 päivää lumen alla olleesta autosta – isä katosi mystisesti ennen pelastusta

Talvi on monen mielestä ihanaa aikaa, mutta kylmyys voi aiheuttaa ihmisille erilaisia haasteita ja ongelmia.

Lumipyry voi olla haastava olosuhde kokeneellekkin autoilijalle, jonka takia on varauduttava kaikkeen.

Ihmisillä on ollut talvella paljon ongelmia autojen kanssa, sillä kylmät kelit vaikeuttavat autoilijan arkea.

Kaksi viikkoa sitten pienen lapsen isä Eric Rose oli ajamassa perheensä kanssa Kaliforniaan. Ajokeli huononi nopeasti ja näkyvyys oli erittäin huono.

Eric valitsi toisen reitin huonon ajokelin takia, mutta kaikki ei mennyt ihan suunnitelmien mukaan. Perheen auto jäi lumeen kiinni ja siitä alkoi kahdeksan päivän painajainen, kertoo People-lehti.

Eric yritti kaikkensa, jotta he saisivat auton liikkeelle hangesta. Auto oli kuitenkin jäänyt syrjäisen tien varteen, eikä hievahtanutkaan.

Perhe sytytti nuotion, jotta vuoden ikäinen vauva pysyisi lämpimänä pakkasen kiristyessä. Huonon sään takia kummankaan vanhemman puhelimessa ei ollut kuuluvuutta.

Tämä tarkoitti, että he eivät saisi soitettua apua.

Ei antanut periksi

Neljän päivän jälkeen peheellä ei ollut enää syötävää ja pelko kuolemasta kävi vanhempien mielessä.

Eric päätti, että hänen oli tehtävä jotain perheensä takia. Hän poistui autosta ja ilmoitti palaavansa pian löydettyään apua – hän ei kuitenkaan koskaan palannut.

Miehensä katoamisen jälkeen Francesca löysi lähistöltä hylätyn mökin, jonka katolta hän yritti soittaa apua siinä onnistumatta.

– Hän lähti hakemaan apua, koska hänen oli pelastettava perheensä, Francesca kertoo  Peoplelle.

Posted by Owyhee County on Tuesday, February 19, 2019

Hän ei tullut takaisin 

Aikaa kului, eikä Eric ollut vieläkään palannut takaisin perheensä luo. Francesca vietti vauvansa kanssa mökissä seuraavat kolme päivää odottaen Ericiä.

Helmikuun 15. päivänä he Francesca palasi vauvansa kanssa heidän autolleen, josta sattuman kaupalla ohi kulkenut kaivosmies heidät löysi.

Mies kuljetti äidin ja vauvan turvaan välittömästi, mutta Ericistä ei ole tehty vieläkään havaintoakaan.

https://www.facebook.com/403757063719053/photos/a.403760750385351/403761007051992/?type=3

Toivomme, että Eric palaa vielä perheensä luokse.  Lähetetään kaikki yhdessä voimia perheelle ja läheisille vaikeana aikana.