Äiti imettää vauvaa kahvilassa – tuntematon henkilö jättää pöydälle lapun, joka saa hänet itkemään

On olemassa monia, jotka uskovat siihen, että äidin ja lapsen välille kehittyy imettämisen kautta erityisen vahva side. 

Asiasta oli samaa mieltä myös äiti, joka imetti lastaan paikallisessa kahvilassa. Hetken kuluttua hänen tilauksensa tuotiin pöytään pienen lapun kanssa.

Hän luki lapussa olleen tekstin ja ei voinut välttyä kyyneliltä – tämän seurauksena hän kutsui paikalle tarjoilijan.  

Imettäminen on niin luonnollinen ja tärkeä asia, että jokaisella äidillä on mielestäni oikeus siihen myös julkisilla paikoilla. Kyseessä on itsestäänselvyys ja en voi ymmärtää ihmisiä, jotka valittavat siitä, että äiti ruokki lastaan esimerkiksi kahvilassa tai ravintolassa. 

Isabelle oli kuitenkin päättänyt ruokkia lastaan muoden mielipiteistä huolimatta. Äiti ei antanut kenenkään puuttua siihen, milloin hän ruokkii omaa lastaan. 

Kuva: Youtube/Sevennews

Isabelle meni ravintolaan 10 kuukauden ikäisen vauvansa, Charlotten kanssa – hän päätti samalla ruokkia myös lapsensa. 

Isabelle imetti Charlottea ja tilasi samalla myös itselleen ruokaa. Hetken kuluttua tarjoilia toi muutaman pannukakun – niiden vieressä oli myös käsinkirjoitettu lappu. 

Äiti avasi lapun. Hän ei tämän jälkeen pystynyt pidättelemään kyyneliään.

Kuva: Youtube/Sevennews

Erica -niminen tarjoilija oli nähnyt tilanteen, jossa äiti imettää lastaan – hän päätti reagoida tilanteeseen. 

Tarjoilija antoi Isabellelle ilmaiset pannukakut, sillä hän oli sitä mieltä, että äiti ansaitsi ne. Hän kirjoitti myös lapun.  

”Kiitos, että imetät täällä. Paljon rakkautta ja kunnioitusta!”, Erica kirjoitti. 

Kuva: Youtube/Sevennews

Isabelle purskahti itkuun, sillä hän oli niin kiitollinen ja onnellinen. 

”Olen erittäin liikuttunut tarjoilijan reaktiosta, sillä olen jo pitkään miettinyt sitä, mitä muuta ihmiset ajattelevat siitä, kun minä imetän lastani julkisilla paikoilla. Oli ihanaa saada näion suoraa ja positiivista palautetta”, Isabelle kertoo Foxille

Isabelle säästi tämän erityisen lapun ja kaivaa sen esiin aina, kun jokin asia tuntuu raskaalta. Et voi koskaan tietää, mitä tuntematon henkilö käy elämässään läpi, mutta pienellä teoilla voi olla erittäin suuri merkitys. 

Voit katsoa alla olevalta videolta lisää tästä upeasta tilanteesta:

Jokaisella äidillä on oikeus imettää lastaan myös julkisilla paikoilla — Jaa tämä artikkeli, mikäli olet samaa mieltä!