9-vuotias tyttö käyttäytyi omituisesti ruokalassa – ystävä ymmärsi tilanteen vakavuuden ja päätti toimia

Siitä on jo aikaa, kun olen viimeksi käynyt ensiapukurssilla. Onneksi muistan siitä kerrasta vielä jonkin verran. Välillä kyllä mietityttää, että miten selviäisin onnettomuuden sattuessa, jos ihmisen henki riippuisi minusta.

9-vuotias Shailyn Ryan koki aikamoisen tilanteen ystävänsä kanssa, mutta onneksi tämä tarina sai onnellisen päätöksen.

 

Ensiapukurssi koulussa

Koulussa opetettiin nuorille, että miten pitäisi toimia, jos ihminen olisi tukehtumaisillaan. Onneksi koulussa kerrattiin näitä asioita, koska seuraavana päivänä Shailyn joutui auttamaan ystäväänsä, joka oli vähällä tukehtua.

Tärkeintä on, että toimii välittömästi, jos henkilö on tukehtumaisillaan. Heimlichin ote on todella monelle tuttu, koska sen voi kukaa vaan tehdä ilman minkäänlaista kokemusta.

Kuva: Youtube/CBS Boston

Vaaratilanne

Shailyn istui ystävänsä Keira Silvan kanssa ruokalassa, kun tämä ikävä tilanne tapahtui. Shailyn huomasi, että hänen ystävänsä hiljeni ja muuttui kasvoista sinertäväksi. Tässä vaiheessa Shailyn tiesi, että hänen on toimittava välittömästi.

– Pieni pala makkaraa oli juuttunut tytön kurkkuun eikä hän saanut henkeä, kertoi Allie Lane haastattelussa Inside Editionin kanssa.

Kuva: Youtube / CBS Boston

Pelastus

Tyttö laittoi kätensä ystävänsä vyötärölle ja hän rutisti kovaa navan kohdalta.

Makkara lensi ulos tytön suusta ja hän pystyi taas hengittämään normaalisti. Tämä tilanne oli todella pelottava, mutta tytöt pärjäsivät todella hyvin.

– Nielaisin aivan liian ison palan, kertoi Keira.

– Se oli todella pelottavaa.

– Tapahtuneen jälkeen itkin ja halasin ystävääni kiitokseksi.

Kuva: Youtube/CBS Boston

Todellinen sankari

Shailyn on saanut paljon yhteydenottoja tapahtuneen jälkeen, koska toimittajat haluavat haastatella häntä. Tyttö vastaanotti maanantaina ”Pelasta elämä” – palkinnon, jonka amerikkalainen yhdistys halusi jakaa tälle nuorelle sankarille.

-Hän on vain 9-vuotias ja pelasti ystävänsä hengen, kertoi Allie Lane.

-Tyttö toimi todella hienosti tilanteessa.

Katso nyt tämä video:

Tyttö on kyllä aikamoinen sankari! Jaa tämä artikkeli, jos tyttö toimi mielestäsi hienosti!