9-vuotias purskahtaa itkuun esityksensä aikana. Kun hän jatkaa, hän saa tuomariston yllättymään.

Kun 9-vuotias Malakai Paul marssi kykyjenetsintäohjelma Britain’s Got Talentin esiintymislavalle, hän oli niin hermostunut että sai tuskin sanaa suustaan. Hän saa luvan aloittaa esityksensä, ja sen hän tekeekin. Malakai ei kuitenkaan pysty keskittymään suoritukseensa, sillä tunteet ovat pinnassa. Hän laulaa hyvän aikaa, kunnes sitten purskahtaa itkuun yleisön ja tuomariston edessä. Malakain äiti saapuu lavalle lohduttamaan poikaansa, ja he luulevat jo menettäneensä tilaisuutensa. Malakai sanoo kärsivänsä välillä esiintymiskammosta. Tuomariston mielestä Malakain esityksen alku oli kuitenkin sen verran lupaava, että he kysyvät häneltä haluaisiko hän yrittää uudestaan. Malakain vastaus on ponteva ”kyllä”, ja äitinsä rohkaisemana hän hengittää syvään ja kokoaa rohkeutensa. Toinen yritys sujuu hienosti. Malakai onnistuu pitämään tunteensa kurissa, ja itse laulaminenkin menee nappiin. Yleisön reaktio ja tuomariston kommentit todistavat Malakain onnistuneen!

Jaa Malakain koskettava esitys Facebookissa, jos se sai sinutkin liikuttumaan!

Julkaistu Newsnerissä, tykkää meistä Facebookissa!