9-vuotias poika menehtyi traagisesti mestästysonnettomuudessa – pelasti kolme ihmistä kuolemansa jälkeen

Colton Williamsin perhe kuvaili pojan olleen heidän maailmansa. Coltonin isoisän, Vince Furtickin mukaan, perheen ainoa lapsenlapsi oli kuin kirkas valo heidän elämässään. Valitettavasti elämässä saattaa tapahtua hirvittävän traagisia asioita. Furtickille tämä oli pojanpoikansa menetys.

Kaikki alkoi siitä, kun Colton ja hänen isänsä suuntasivat metsästämään jäniksiä.

Yhdysvalloissa asuva 9-vuotias Colton joutui vakavaan onnettomuuteen, kun hänen isänsä ampui häntä vahingossa. Isä ja poika olivat olleet metsästämässä jäniksiä Etelä-Carolinassa. Colton ei selvinnyt hengissä vammoista.

WRDW-sivuston mukaan Furtick kertoi tilanteen olevan hyvin epätoivoinen. Heidän elämäniloa täynnä oleva pojanpoika oli poissa.

Furtick kertoo yhden asian kuitenkin lohduttaneen häntä. Surun keskellä he tekivät yhden asian, jonka he tiesivät merkitsevän suunnattomasti muille ihmisille. He päättivät antaa luvan Coltonin elintenluovutukselle.

Coltonin munuainen ja maksa pelastivat kolme henkeä. Furtick kertoo miettineensä tilanteen merkityksellisyyttä: ”En voi olla miettimättä sitä, että meidän itkiessämme surusta pojanpoikamme kuoleman takia, 3 muuta perhettä itkevät onnen kyyneleitä, koska heidän lapsensa tuli pelastettua”.

”Haluan kiittää kaikkia, jotka ovat rukoilleet, tulleet käymään, tehneet ruokaa, antaneet lahjoituksia tai auttanut tavalla tai toisella näinä vaikeina aikoina”, Furtick kertoo Facebookissa. ”Hän oli kirkkain valo elämässämme ja tulemme kaipaamaan häntä suuresti”.

Coltonin elämä päättyi aivan liian aikaisin. Hän tuli kuitenkin pelastaneeksi kolme muuta lasta, joiden elämä olisi voinut päättyä. Rukoilkaamme omaisten puolesta ja lähetetään heille paljon tukea.