9-vuotias katosi mystisesti kesken juoksukilpailun – hysteerinen äiti etsi kuumeisesti, kunnes virhe paljastui

Juoksukilpailuun osallistuminen vaatii kattavan harjoitusohjelman. Kilpailijoiden on tarkkailtava ravinnonsaantiansa sekä laatia tarkka juoksuohjelma, ja noudattaa sitä tarkasti.

Yhtä tärkeää on myös pitää tarkka suuntavaisto yllä, jotta reitiltä ei eksy. Yhdysvaltojen Minnesotassa asuva 9-vuotias Kade Lovell oli juossut jo 6-vuotiaasta alkaen.

Sanotaan, että sen minkä nuorena oppii sen vanhana taitaa. Kade oppi oikean juoksutekniikan varhain ja päätti osallistua syyskuussa järjestettyihin juoksukisoihin. Viiden kilometrin reitti on jo itsessään mittava, mutta Kade oli varma, että hän pärjäisi loppuun asti.

Lähtölaukaus kuului ja poika lähti taittamaan rataa. Hän ei tiennyt vielä, että juoksun aikana hän tulisi eksymään, hänen äitinsä itkisi hysteerisesti, palokunta hälytettäisiin paikalle ja maaliviivalla odottaisi yllätys.

Kade ei huomannut kyltin ohjeistamaa kohtaa reitillä, jossa viiden kilometrin kisaajien piti kääntyä. Sen sijaan kisahenkilökunta ohjasi hänet eteenpäin luullen, että hän oli kymmenen kilometrin juoksuun osallistuva. Äiti ei ollut tietoinen tästä.

https://www.facebook.com/photo.php?fbid=10157739892593653&set=pb.645808652.-2207520000.1570002825.&type=3&theater

Maaliviivalla odottava Kaden äiti Heather oli odottamassa poikaansa. Hän tiesi pojan tavoiteajan ja kun poikaa ei näkynyt eikä kuulunut, äiti oli syvästi huolissaan. ” Vanhemmat huolestuvat herkästi, jos heidän oma lapsi on eksynyt tai loukkaantunut. Heather oli paniikissa; oliko hänen pojalleen käynyt samoin?

Kadea ei näkynyt ja äiti oli peloissaan. Hän itki hysteerisesti ja huusi: ”teidän on löydettävä poikani!”, ctvnews-sivusto raportoi.

https://www.facebook.com/photo.php?fbid=10157739699528653&set=pb.645808652.-2207520000.1570002825.&type=3&theater

Lopulta äiti sai tiedon siitä, että hänen poikansa oli eksynyt väärälle radalle. Hän pärjäsi juoksukilpailussa äärimmäisen hyvin ja maaliviivalla poika sai tiedon siitä, että hän oli koko kisan nopein kilpailija. Äiti ei olisi voinut ylpeämpi pojastansa, mutta hän kuvailee kilpailun olleen varsinainen jännitysnäytelmä hänelle vanhempana. ”Aluksi minua pelotti, sitten olin raivoissani. Tämän jälkeen olin innostunut ja iloinen hänen puolestaan.

Pojan tahaton virhe toi hänelle kultamitalin koko kilpailusta, vaikka se aiheuttikin äidille hieman sydämentykytystä. Mutta vanhemmat eivät ole itselleen mitään. He haluavat aina pitää huolta lapsistansa. Lähetetään Kadelle suuret onnittelut ilmiömäisestä urheilusuoritusksesta! Tämä poika suorastaan lentää juoksuradalla.