89-vuotias vanhus levittää pelkoa kahvilassa – lopulta hän kuolee ja yllättää kaikki testamentillaan

Vanhat ihmiset jäävät usein kassoilla ”etsimään” kolikoitaan, jotta he voisivat antaa tasarahan. Heitä kannattaa kuitenkin palvella ystävällisesti, sillä kyseessä saattaa olla kyseisen ihmisen ainut sosiaalinen seurustelutuokio koko päivän aikana. 

Joskus vanhukset saattavat olla myös kiukkuisia, mutta on hyvä muistaa, että jokaista vanhusta tulisi kunnioittaa — emme koskaan voi tietää, mitä hän on joutunut kokemaan elämässään. 

Tässä tarinassa pääset tutustumaan vanhukseen, joka oli lähes aina vihainen ja huonotuulinen. Oli kuitenkin olemassa yksi tarjoilija, joka jaksoi olla hänelle ystävällinen. 

Melina Salazar oli työskennellyt Brownsvillessä, Teksasissa sijaitsevassa Luby’sin kahvilassa 16 vuoden ajan. Yksi kahvilan vakioasiakkaista, viimeisen 7 vuoden aikana oli Walter ”Buck” Swords. 

Kukaan ei halunnut tarjoilla hänelle. 89-vuotias Walter oli sotaveteraani ja jokaisen tarjoilijan mielestä erittäin ilkeä. 

Melina oli Walteria kohtaan aina yhtä ystävällinen ja hän yritti palvella kärttyistä miestä parhaansa mukaan. 

Kesän aikana Walter ei enää käynyt ravintolassa, eikä Melina tiennyt, että mies oli kuollut, kunnes hän näki lehdessä olevan kuolinilmoituksen. 

Joulu lähestyi ja Melina sai yllättävän kirjeen. Walterilla ei ollut perhettä, jonka vuoksi hän oli testamentannut omaisuutensa ainoalle ihmiselle, joka kohteli häntä kunnioittaen viimeisten elinvuosien aikana. 

Melina sai 50 000 dollaria ja vanhan, Buick-merkkisen auton.

Walter oli ihmisenä hankala, mutta hän ansaitsee silti ihmisten kunnioituksen ja arvostuksen. Emme voi tietää, millaisia traumoja sodassa oleminen oli hänelle aiheuttanut. 

Voit katsoa alapuolelta videon, jossa kerrotaan lisää tästä liikuttavasta tarinasta:

Me emme voi koskaan tietää, millaista elämää tuntemattomat ihmiset elävät. 

Jaa tämä artikkeli Facebookissa — yhtäkään ihmistä ei tulisi tuomita tai haukkua, ennen kuin olet astunut hänen saappaisiinsa.