80-vuotias veteraani on itse tehnyt 50 vuotta lahjoja köyhille lapsille – kertoo yhden asian merkitsevän eniten

Jim Annis on jakanut jo pitkään joulumieltä lapsille. Viimeisen 50 vuoden aikana hän on tehnyt leluja ja lahjoittaa ne paikalliselle Pelastusarmeijalle.

Yhdysvaltain Pohjois-Karolinassa asuva Jim valmistaa noin 300 lelua. Jim tietää omasta kokemuksesta, miltä tuntuu jäädä leluitta jouluna.

”Isäni teki töitä, mutta ei saanut kovin paljon rahaa. On hankala pitää joulua viiden lapsen kanssa”, Annis kertoo abc11-uutiskanavalle.

Jim Annis valmistaa leluja joka vuosi lapsille. Kuva: Facebook / Jim Annis

Annis valmistaa kaikenlaisia leluja isoista ajoneuvoista säästöpossuihin. Hän lahjoittaa noin ne paikalliselle Pelastusarmeijalle ja tekee osansa joulumielen levittämisessä: ”Kun Pelastusarmeija jakaa ruokaa ja vaatteita tämän alueen ihmisille, minä jaan lelujani”, mies kertoo.

Jim on tehnyt leluja 50 vuotta. Kuva: Facebook / Jim Annis

Hän kertoo parhaan hetken olevan se, kun ihmiset kysyvät häneltä, kuinka paljon hän tienaa toiminnallaan. ”Kerron heille, että palkkani on se, kun näen hymyn lapsien kasvoilla”.

Alla olevalta videolta voit kurkistaa Jimin lelutyöpajaan:

Hatunnosto tälle herrasmiehelle! Hän on pitänyt joka vuosi huolen siitä, että lapset saavat käsintehtyjä joululahjoja.