56-vuotias Marianne kyllästyi harmaisiin hiuksiinsa – nuorentui 25 vuotta kampaajan käsissä

Youtube/MakeoverGuy

Minnesotasta Yhdysvalloista kotoisin oleva Marianne kokeili rohkeasti useita erilaisia tyylejä ollessaan teini-ikäinen. Nuorena hän ei oikein tiennyt, mistä pitäisi, joten kokeilut erilaisten tyylien sekä kampausten avulla antoivat hänelle mahdollisuuden tutkia itseään.

Kaipasi uutta tyyliä

Tänä päivänä Marianne on 56-vuotias ja muutama vuosi takaperin hän ymmärsi, että kaipaa elämäänsä muutosta. Ennen tätä hän oli pitkään ajatellut, ettei se olisi enää tarpeellista. Hänen hiuksensa olivat muuttuneet vuosien ja värjäyksen myötä tasaisen harmaiksi.

Ikääntymisen myötä kehomme käy läpi paljon muutoksia. Hiusten luonnollinen harmaantuminen on yksi osa tätä samoin kuten ryppyjen lisääntyminen tai esimerkiksi painon nousu.

Joillekin nämä luonnolliset asiat voivat odotettujakin, mutta toiset taas kokevat ne traumatisoivina hetkinä. Marianne oli yksi niistä, jotka ottivat ikääntymisen tuomat muutokset vastaan ilolla. Hän oli kasvattanut lapsensa aikuisiksi, avioliitolla meni hyvin ja työurakin eteni loistokkaasti kuin raiteilla.

Kääntyi asiantuntijan puoleen

Ainoa syy, miksi hän todella kaipasi muutosta, oli se, että hän halusi näyttää myös ulospäin sen, kuinka hyvältä ja onnelliselta hänestä sisällään tuntui. Hän päätti lopulta ottaa yhteyttä stylisti Christopher Hopkinsiin, joka tunnetaan paremmin nimellä ”Makeover Guy”, jotta saisi asiantuntijalta apua.

Kun Marianne oli 5-vuotias, hänen elokuva-alalla stylistina työskennellyt enonsa oli leikannut tytön pitkän ponihännän pois antaen tälle uuden ja sähäkän tyylin. Tuosta lähtien lyhyt hiusmalli oli aina ollut hänen valintansa ja osa naisen ikonista tyyliä.

Kävi läpi muodonmuutoksen: ”Se on fantastinen!”

Uudelta tyyliltään Marianne halusi sitä, että se osoittaisi myös ulospäin, kuinka hyvältä hänestä tuntui sisällään – ja kun Christopher oli lopulta valmis, ei kukaan voinut edes tunnistaa naista samaksi.

Youtube/MakeoverGuy

Marianne sai upean uuden hiustyylin, joka todella sai naisen loistamaan. Hänen suuret silmänsä pääsivät viimein oikeuksiinsa ja naisen olemus suorastaan hehkui hyvää oloa ja tyytyväisyyttä.

– Kun saavuin tänne olin 56-vuotias ja tunsin olevani yli 70-vuotias. Nyt tunnen muuttuneeni 56-vuotiaasta takaisin 30-vuotiaaksi ja se on uskomatonta, Marianne kertoo.

Tulos? Todellinen elokuvatähti

Jotkut ihmiset pystyvät ottamaan ikääntymisen vastaan kunniakkaasti, eivätkä he välitä siitä, mitä muut ajattelevat. Marianne kuitenkin halusi näyttää kaikille myös tyylinsä kautta sen, kuinka onnellinen hän oli – ja se todella onnistui.

Ajatella, miten ison muutoksen pienelläkin asialla voi saada aikaan.

Katso koko Mariannen muodonmuutos tästä alla olevalta videolta:

Exit mobile version