4 lapsen äidin pää skalpeerattiin sekunneissa oman virheen takia: nyt hän haluaa varoittaa kaikkia muita

Ennen korjaamolle menoa monet meistä yrittävät ratkaista auto-ongelmamme itse ilman ammattiapua.

Minä olen ihan samanlainen – kuvittelen, että voin sillä säästää rahaa. Vaikka totuuden nimissä on olemassa monia asioita, joita on mahdotonta korjata yksin kotona ilman, että se tulee kalliiksi.

Neljän lapsen äiti Alon Abare ajatteli aivan samalla tavalla, kun hänen autonsa hajosi.

Hän pysähtyi tien laitaan, sammutti auton ja avasi konepellin.

Mutta hänellä ei ollut mitään tietoa siitä, että tuo tilanne tulisi muuttamaan hänen elämänsä loppuiäksi.

 

Kärsittyään pitkän aikaa häpeästä ja masennuksesta Alon haluaa nyt kertoa, mitä hänelle tapahtui. Hänen toiveensa on, että hänen tapauksensa voisi toimia varoituksena muille siitä, että tähän yhteen pieneen yksityiskohtaan tulisi kiinnittää huomiota.

Tämä on opetus, joka meistä jokaisen tulisi lukea…

Kaikki alkoi siitä, kun Alon huomasi, että hänen autollaan oli ongelmia. Valitettavasti hänellä ei kuitenkaan ollut tarpeeksi rahaa tuolla hetkellä, että hän olisi voinut viedä autoa korjaamolle.

Niinpä Alon päätti avata itse auton konepellin ja vilkaista moottoria.

Hän halusi vain kokeilla voisiko hän nähdä heti, mistä ongelmat johtuivat. Hän ei kuitenkaan olisi voinut arvata, että tuona hetkenä hänen elämänsä oli hiuskarvan varassa.

Samalla hetkellä, kun hän nojasi kohti moottoria, Alon tunsi yllättäen järkyttävän kovaa kipua kaikkialla kehossaan.

Hänellä ei ollut mitään käsitystä siitä, mitä oli tapahtunut, mutta se oli kamalinta kipua, jonka hän oli koskaan kokenut.

Onneksi hänen lapsensa kuulivat äidin tuskan huudot ja juoksivat auttamaan. Ilman heidän nopeaa apuaan Alon olisi luultavasti menehtynyt vammoihinsa tuolle paikalle.

Hänet kiidätettiin vauhdilla sairaalaan, jossa lääkärit kertoivat naiselle tämän tehneen suuren virheen, joka oli lähellä maksaa hänelle henkensä. Kyse oli jostain sellaisesta, mitä hän ei ollut edes ajatellut ennen kuin hän asetti päänsä konepellin alle.

Kyse on yksinkertaisesta virheestä, mutta nyt Alon haluaa varoittaa muita ennen kuin on liian myöhäistä.

Hän joutuu käymään jatkossa läpi kymmeniä leikkauksia ja taistelemaan pitkään ennen kuin palautuu aiempaan kuntoonsa, niin henkisesti kuin fyysisestikin.

Hänen pieni virheensä on nyt maksanut hänelle jo satoja euroja lääkärinlaskuissa – mutta mikä kaikkein pahinta? Hän oli lähellä jättää lapsensa yksin tähän maailmaan ilman äitiä.

Alon on oppinut nyt läksynsä, eikä varmasti tee samaa virhettä enää uudestaan, mutta valitettavasti monet muut saattavat olla yhtä huolimattomia kuin hän ja päätyä samaan tilanteeseen.

Katso alla oleva video niin saat kuulla Alonin omin sanoin koko tilanteen ja hänen tekemänsä kohtalokkaan virheen. Kyse on oppitunnista, jota kenenkään ei kannata jättää väliin, eikä varsinkaan meidän naisten!

Ole hyvä ja jaa tätä ystävillesi ja tuttavillesi, jotta vastaavaa ei tapahtuisi kenellekään muulle.

Pienen rahamäärän säästäminen ei ole hengen riskeeraamisen arvoista!