32-vuotias hirviö puri ja potki koiraansa, katso kuinka hänet tuomittiin

© Wikipedia Commons

Mies oli keskiviikkona oikeudessa: hän oli syyllistynyt useita kertoja koiran puremiseen ja potkimiseen voimalla, joka aiheutti ”sietämätöntä kipua ja kärsimystä.” 

– Koira oli kärsi kylkiluiden kohdalle syntyneiden vaurioiden vuoksi, NTB kirjoittaa. 

Mies oli purrut koiraa niin kovaa, että se oli saanut haavoja. Hän oli myös jäättänyt pennun yksin – ilman minkäänlaista hoitoa. Mies ei ollut vienyt koiraansa eläinlääkäriin, vaikka se tarvitsi kipeästi hoitoa. Koira oltiin jätetty päiviksi yksin ja se olisi voinut kuolla tuona aikana. 

Mies tuomitttiin 21 päiväksi vankilaan, jonka jälkeen hän siirtyy kahdeksi vuodeksi tarkkailuun. Mies ei saa hankkia itselleen koiraa viiteen vuoteen. 

– Oikeudenkäynnin aikana otettiin huomoon, että tilanne oli jatkunut pitkään, väkivalta oli ollut julmaa ja kohdistunut samaan koiraan. 

Minun täytyy sanoa, että tällainen hirviö ei ansaitse koiraa enää ikinä! 

Mitä mieltä olet tuomiosta? Mielestäni se olisi saanut olla huomattavasti ankarampi! 

Exit mobile version