3 kuukauden ikäisen vauvan kasvot syötiin — 11 vuotta myöhemmin tapahtuu jotain, mitä tyttö on odottanut koko elämänsä

Charlotte Ponce oli vain kolmen kuukauden ikäinen, kun hänelle tapahtui kamala onnettomuus — se tulisi olemaan osana koko hänen loppuelämäänsä. 

Charlotten vanhemmat olivat laittaneet lapsensa pinnasänkyyn, jossa oli nokkapullo. Pullosta oli valunut maitoa tytön kasvoille, jonka seurauksena perheen ”kesy” pesukarhu oli alkanut syödä tytön kasvoja.

Tyttö menetti oikean korvansa, nenänsä, ylähuulen ja osan oikeasta poskestaan.

Facebook/ChiWeiWu

Biologiset vanhemmat menettivät traagisen onnettomuuden seurauksena Charlotten ja toisen lapsena. Viranomaiset sijoittivat lapset sukulaisperheeseen, jossa sijaisvanhempina toimivat Sharon ja Tim Ponce.

Charlotte muuttui varautuneeksi, jonka seurauksena hänen oli vaikea osallistua sosiaalisiin keskusteluihin, lisäksi tyttö oli myös aika ajoin masentunut. 

Tytölle tehtiin useita kivuliaita leikkaussoperaatioita, mutta hän ei ikinä valittanut, Daily Mail kirjoittaa. 

Facebook/ChrisClark

Koongkirt Chaiyaste oli toiminut Charlotten lääkärinä viiden vuoden ajan ja 11 vuoden jälkeen hän ehdotti, että Charlottelle tehtäisiin suurin tähänastisista operaatioista. 

Lääkärin tarkoituksena oli ottaa rustoa tytön kylkiluusta ja laittaa se tytön käteen ”kasvamaan”, josta se voitaisiin siirtää myöhemmin tytön korvaksi. 

Charlotte sai 14-vuotiaana itselleen uuden korvan, josta hän oli unelmoinut jo vuosia. Tyttö säästi 50 ihmisen odotusjonon, kun korva kasvatettiin hänen kädessään. 

Facebook/Fox35WOFL

Charlotte saa lääkärin ansiosta tuntea itsensä tavalliseksi lapseksi, jolla on molemmat korvat. 

Kyseessä oli vain pieni askel Charlottelle, mutta se merkitsi niin paljon. Tytön haaveet eivät loppuneet tähän, sillä Charlotte haluaa aikuisena bioanalyytikoksi, jotta hän voi auttaa muita samassa tilanteessa olevia ihmisiä.

Nuorella tytöllä on uskomattoman hieno asenne elämää kohtaan. Tämä tarina on myös tärkeä muistutus siitä, että ”kesyt” villieläimet eivät ole turvallisia kotieläimiä varsinkaan silloin, kun perheessä on lapsia. 

Jaa Charlotten tarina ja toivota hänelle onnea tulevaisuuden opintoihin.