24-vuotias tyttö painoi 298 kiloa – katso uskomaton muodonmuutos, kun hän pudotti yli puolet siitä

Viime aikoina olemme saaneet lukea aivan uskomattomista elämäntapamuutoksista. Se on todella hienoa nähdä ihmisten saavuttavan haluamansa muodonmuutoksen liikkumalla säännöllisesti ja syömällä terveellisesti. Omasta terveydestä ja kehosta on pidettävä huolta. Pienikin painonpudotus parantaa vastustuskykyä ja elämänlaatua.

Amber Rachdi nousi otsikoihin osallistuttuaan Hengenvaarallisesti lihava -ohjelmaan. Hän osallistui yhdysvaltalaisen tositelevisio-ohjelman kolmannelle kaudelle. Amber painoi 300 kiloa osallistuttuaan ohjelmaan. Hän oli lihavuutensa takia hengenvaarassa.

amber rachdi
Kuva: Youtube/HealthyWays

Usein sanotaan, että terveellistä ruokavaliota on haastavampi noudattaa kiireisessä arjessa. Elämäntapamuutos vaatii sitoutumista, eikä muutoksia tapahdu yhdessä yössä. Se vaatii pitkäjänteisyyttä ja halua muuttaa elämäntapojaan terveellisempään suuntaan. Perheen ja läheisten tuki on merkittävä tekijä elämäntapamuutoksen onnistumisessa.

amber rachdi
Kuva: Youtube/HealthyWays

Hengenvaarallisesti lihava

Amber on nyt viisi vuotta myöhemmin onnistunut laihtumaan yli 100 kiloa. Häntä ei ole enää tunnistaa samaksi naiseksi. Amber syntyi 22. kesäkuuta vuonna 1990 Portlandissa, Oregonin osavaltiossa Yhdysvalloissa.  

Amberin tarina on inspiroinut moni ihmisiä ympäri maailman. Hänen oli pudotettava reilusti painoa pysyäkseen hengissä. Amber on ollut ylipainoinen koko elämänsä. Hän painoi yli 72 kiloa ollessaan 5-vuotias.

Hän kärsi pitkään mielenterveysongelmista, kuten ahdistuneisuushäiriöstä. Amber tukahdutti tunteitaan syömällä roskaruokaa. Se antoi hänelle hetkellistä helpotusta. 23-vuotiaana hän tarvitsi apua arjen askareissa. Vanhemmat tekivät hänelle ruokaa helpottaakseen tyttärensä oloa.

amber rachdi
Kuva: Youtube/HealthyWays

Amber asui vanhempiensa ja poikaystävänsä kanssa. Hän kertoi haastattelussa lihoneensa yli 90 kiloa suhteen alusta. Amber tunsi olevansa vankina omassa kehossaan, sillä hän ei itsenäisesti pystynyt liikkumaan tai peseytymään. Hän ei jaksanut seistä kauemmin kuin puoli tuntia kerrallaan.

Henkinen ja fyysinen taistelu

Amber oli 23-vuotias, kun lääkäri antoi pysäyttävän lausunnon. Nuori nainen ei nimittäin eläisi 30-vuotiaaksi, mikäli hän ei muuttaisi elämäntapojaan radikaalisti. Amber ymmärsi, että hänen oli taisteltava elämästään.

amber rachdi
Kuva: Youtube/HealthyWays

Ohjelmaan osallistuminen pelasti varmaan Amberin hengen. Hänen oli laihduttava päästäkseen tarvitsemaansa leikkaukseen. Lääkärin oli ensiksi nähtävä, että Amber oli tosissaan elämäntapamuutoksensa suhteen. Perhe muutti Amberin tueksi Houstoniin. Poikaystävä Rodwy jatkoi roskaruoan syömistä, mutta Amber pysyi terveellisessä ruokavaliossaan.

Hänellä oli paljon menetettävää, eikä hän ollut valmis luovuttamaan elämänsä suhteen. Amber aloitti pikkuhiljaa kuntosaliharjoittelun terveellisen ruokavalion tueksi. Hän kävi säännöllisesti kuntosalilla tekemässä yksinkertaisia ja turvallisia liikkeitä. Hän oli vielä sen verran painava, että juokseminen ei ollut vaihtoehtona.

amber rachdi
Kuva: Youtube/HealthyWays

Elämäntapamuutos

Amber laihtui kahdeksan kiloa ja pääsi tarvitsemansa leikkaukseen. Leikkauksen tarkoituksena oli poistaa ylimääräistä rasvakudosta vatsasta helpottaakseen naisen liikkumista.

Amber kävi terapeutin luona juttelemassa ahdistuneisuudestaan. Hänen oli tehtävä paljon töitä sekä henkisen että fyysisen hyvinvointinsa eteen. Amber ei voinut enää lohduttaa itseään syömällä, joten hänen oli keksittävä erilaisia ratkaisuja ahdistuneisuuden hoitoon.

amber rachdi
Kuva: Youtube/HealthyWays

Häntä ei ole enää tunnistaa

Yhdeksän kuukauden aikana Amber pudotti 65 kiloa. Muutama kuukausi myöhemmin hän oli laihduttanut kaiken kaikkiaan 121 kiloa. Hän pystyi ensimmäistä kertaa vuosiin ajaa autoa. Elämäntapamuutoksen myötä Amber sai elämänsä takaisin.

Hänelle tehtiin löysän ihon poisto laihduttuaan yli 120 kiloa. Amber haluaa inspiroida muita ihmisiä, jotka kamppailevat ylipainon tai syömishäiriön kanssa.

Hänellä on tänä päivänä yli 200 000 seuraajaa Instagramissa. Tuhannet ihmiset ovat seuranneet naisen muodonmuutosta.

Vuonna 2016 Amber ilmoitti eronneensa poikaystävästään. Hän ei pysynyt kauan sinkkuna, sillä samana vuonna Amber paljasti kihlautuneensa.

https://twitter.com/AmberRachdi/status/740770877814546432?ref_src=twsrc%5Etfw%7Ctwcamp%5Etweetembed%7Ctwterm%5E740770877814546432%7Ctwgr%5E&ref_url=https%3A%2F%2Fsv.stories.newsner.com%2Ffamilj%2F25-aringen-gick-ner-117-kilo-i-tv-program-5-ar-senare-ar-hon-helt-oigenkannlig%2F

Aivan upea elämäntapamuutos!

Paina Jaa-nappia, jos sinäkin toivot Amberille kaikkea hyvää!