21-vuotias poseeraa ensimmäisissä bikineissään. Nyt hänen kuvansa inspiroi tuhansia.

Nyt kun on kesä, on mahdotonta mennä minnekään ilman että joka puolella näkisi photoshopattuja kuvia langanlaihoista malleista mainostauluissa, lehdissä, ja netissä. Koska tarjolla on niin vähän kuvia todellisista vartaloista, on vaikea olla vertaamatta omaa vartaloaan mainosten täysin epärealistisiin kuviin. Vaikka suurin osa meistä tiedostaakin että mainoksissa käytetään hyväksi erilaisia kuvakulmia, valaistusta, ja kuvanmuokkausta, siitä huolimatta niillä on ihmiseen voimakas vaikutus uudestaan ja uudestaan. Ehkäpä juuri tästä syystä hygienia-ja kauneustuotteiden valmistajan Doven tekemän tutkimuksen mukaan naisten mielikuva omasta kehostaan on nyt kaikkien aikojen negatiivisin. On sydäntäsärkevää tietää kuinka moni nainen kärsii tästä ongelmasta maailman joka kolkassa. Onneksi on kuitenkin naisia jotka ovat positiivisia roolimalleja, ja jotka kulkevat rohkeasti vastavirtaan. Yksi näistä naisista on 21-vuotias Lesley Miller. Hän alkoi lihoa kolmevuotiaana, ja 11- vuotiaana hänestä tuli nuorin henkilö jolle oli tehty laihdutusleikkaus. Taisteltuaan 18 vuoden ajan kehonkuvansa kanssa, Lesley kokosi voimansa ja osti vihdoin 21-vuotiaana ensimmäiset bikininsä. Eikä siinä vielä kaikki, vaan hän laittoi itsestään bikinikuvan Facebookiin ja kirjoitti puhuttelevan kuvatekstin sen alle. Lesleyn itseluottamus on innostavaa ja ihailtavaa. Hän ei pelkää näyttää maailmalle itseään sellaisena kuin on. Hän kirjoitti mm. ”Voitte nähdä kaiken. Oudot muodot ja läskikerrokset. Roikkuvan ihon. Raskausarvet, selluliitin, leikkausarvet, ja viiltelyarvet. Kiusallisen muodostuman vatsassani joka johtuu mahalaukkuni ympärillä olevasta pannasta.” Jokaisen ihmisen keho on erilainen, ja jokainen linja, ryppy, ja arpi kertoo osan tarinaamme. Meidän tulisi rakastaa itseämme sellaisena kuin olemme, sillä meillä on vain yksi keho ja yksi elämä. Kuten Lesley sanoo, ”Olin aina tarpeeksi hyvä. Niin sinäkin.” Katso Lesleyn julkaisema kuva ja suomennos hänen kirjoituksestaan alempaa.

 

“Olen odottanut viimeiset 18 vuotta elämästäni. 

Olen pitänyt kehoni peiteltynä ja piilossa vaatteiden alla. Sanoin itselleni, että jonakin päivänä antaisin itseni tulla nähdyksi; tekisin sitten kaikki asiat joista olin unelmoinut kun olisin tarpeeksi. Tarpeeksi laiha, tarpeeksi itsevarma. Kun kehoni näyttäisi siltä miltä sen tulisi näyttää.

Taistelin kehoani vastaan koko ajan, jatkuvasti hiljaisuudessa häveten.

Kun olin kolmevuotias, päiväkerhon muut lapset kysyivät minulta miksi olin niin paljon isompi kuin he muut.

Kun olin seitsemän, valehtelin sille Painonvartijoiden naiselle, ja minun oli pakko istua niiden keski-ikäisten naisten kokouksissa.

Kun olin yhdeksän, olin painonpudotusleirillä ja ensimmäisellä viikolla minusta otettiin “ennen-kuva”.

Kun olin 11-vuotias, kirurgi leikkasi vatsani ja kertoi minulle kuinka onnellinen tulisin viimeinkin olemaan. Olin nuorin henkilö koko maailmassa jolle oli tehty laihdutusleikkaus.

Kun olin 15-vuotias, aloin viillellä itseäni. Ajattelin ansaitsevani sen.

Kun olin 20-vuotias, pudotin kehonpainostani puolet pois yhdeksässä kuukaudessa. Arvoni riippui ainoastaan siitä oliko sen päivän painoni alempi kuin edellisenä päivänä.

Sitten kyllästyin odottelemiseen.

Joten, nyt olen 21-vuotias ja ostin juuri ensimmäisen bikinini. IKINÄ!

Voitte nähdä kaiken. Oudot muodot ja läskikerrokset. Roikkuvan ihon. Raskausarvet, selluliitin, leikkausarvet, ja viiltelyarvet. Kiusallisen muodostuman vatsassani joka johtuu mahalaukkuni ympärillä olevasta pannasta.

Haluan oppia rakastamaan kehoni kaikkia osia, en vain niitä osia joiden olen kuullut olevan “hyväksyttäviä”. Sillä totuus on se, että olin aina tarpeeksi. Niin sinäkin.  : )

 

Jos sinäkin inspiroiduit Lesleyn kirjoituksesta, jaa se Facebookissa!

Julkaistu Newsnerissä, tykkää meistä Facebookissa!