19-vuotias latasi nettiin bikinikuvan — vihakommentit saivat hänet vastaamaan tavalla, joka hiljensi kiusaajat

Martine Halvorsen on 19-vuotias bloggaaja, joka on saanut kokea sosiaalisen median rumemman puolen. Hän on saanut epäasiallisia painoon liittyviä kommentteja. 

Nainen ei tavallisesti välitä kommenteista, mutta hän sai tarpeekseen ladattuaan itsestään bikinikuvan. 19-vuotiaan blogipäivitys on kerännyt tuhansia reaktioita, jotka ovat olleet pääsääntöisesti positiivisia. 

”Julkaisin itsestäni bikinikuvan ja ennen kuin ehdin tehdä mitään, eräs oli kommentoinut, että olen läski. Yritin olla tavalliseen tapaan välittämättä kommentista, mutta tällä kertaa sain tarpeekseni”, Martine kertoo blogissaan.

Martine Halvorsen on kotoisin Oslosta, Norjasta. 19-vuotias bloggaaja on tottunut saamaan ulkonäköönsä liittyviä kommentteja. Tavallisesti nainen ei anna ikäville kommenteille huomiota – tällä kertaa hän päätti kuitenkin kohdata kiusaajan. 

– Sitä miettii, että tuliko ilkeän kommentin kirjoittaneesta miehestä onnellisempi? Voiko hän paremmin itse, kun sai julkaista kommentin? Luulen, että ei, Martine kertoo Expressenille

 

Følg meg på snapchat a: martinehalvs

Ett inlägg delat av Martine Halvorsen (@martinehalv)

Martine kirjoitti kulovalkean tavoin levinneeseen blogikirjoitukseen seuraavasti: ”Julkaisin itsestäni bikinikuvan ja tuntematon henkilö oli heti tullut kommentoimaan, että olen läski. En yleensä välitä kyseisistä kommenteista, mutta tällä kertaa päätin vastata. Sinä, joka haukuit minua läskiksi – en ole koskaan kysynyt, mitä mieltä sinä olet minun vartalostani. Ei ole sinun asiasi kertoa mielipiteitä ja näkökulmia minun koostani.” 

Hän jatkoi kirjoitustaan, joka kohdistui ilkeän kommentin kirjoittaneelle miehelle: ”Tiedän hyvin itsekin, että en kuulu siihen malliin, joihin naisten oletetaan kuuluvan. Mutta kuka itse asiassa edes kuuluu? Kuulutko sinä? Luultavasti meillä kaikilla on kehossamme asioita, joihin emme ole tyytyväisiä, sellaista vartalon omistaminen vain on.” 

 

For tykk til å trene? www.martinehalvs.blogg.no er oppdatert.

Ett inlägg delat av Martine Halvorsen (@martinehalv)

Martinen blogikirjoitus sai tuhansia ylistyksiä ihmisiltä, jotka pitävät häntä esikuvanaan. 19-vuotias ei anna kenenkään estää häntä lataamasta nettiin kuvia siinä pelossa, että kuvien oheen ilmestyy ilkeitä kommentteja. 

– Monet ovat todella ahkeria kommentoimaan, kuinka inhottavaa lihavuus on, minun tapauksessani kyse ei ole kuitenkaan lainkaan siitä. Miksi sillä on väliä, miltä muut ihmiset näyttävät? Asia ei yksinkertaisesti kuulu muille. Sama pätee ihmisiin, jotka ovat todella laihoja, nainen tilittää Expressenille.

Olen Martinen kanssa aivan samaa mieltä — typerät kommentit voi pitää omana tietonaan, sillä jokaisella on oikeus päättää omasta kehostaan.

Jaa tämä artikkeli ja auta meitä levittämään tärkeää sanomaa!