15-vuotias poika sai vakavia vammoja nukkuessaan – nyt perhe varoittaa hengenvaarallisesta trendistä

15-vuotias Nickolas heräsi paniikissa keskellä yötä, kun joku kaatoi hänen päälleen tulikuumaa vettä. 

Kävi ilmi, että Nickolasin ystävät olivat kokeilleen trendiä, joka leviää nuorten keskuudessa. 
– Haluan vain, että he jättävät minut rauhaan. He eivät ole enää minun kavereitani, eivätkö tule koskaan olemaan, 15-vuotias kertoo. 

Nyt Nickolasin perhe haluaa varoittaa muita hengenvaarallisesta trendistä, jonka riskejä nuoret eivät ymmärrä. 

Nuoret tekevät kujeita toisilleen, siksi he kokeilevat uusimpia trendejä ja ottavat selville, kuinka ne toimivat. Se kuka ei uskalla kokeilla on ”nössö” — tällainen ajattelutapa asettaa nuoren ryhmäpaineen alle. 

Arkansasista Yhdysvalloista kotoisin oleva 15-vuotias Nickolas Conrad joutui uusimman trendin uhriksi. ”The Hot Water Challengen” tarkoituksena on heittää henkilön päälle kiehuvaa vettä, kun hän ei ole valmistautuneena. Eikö kuulostakin hengenvaaralliselta? Sitä se myös on. 

Nickolas oli nukahtanut, jonka seurauksena ystävät olivat hiipineet keittiöön ja kuumentaneet vettä mikroaaltouunissa. Tämän jälkeen he heittivät veden nukkuvan Nickolaksen päälle. 

– Tunsin niskassani hirveää poltetta, heräsin kirkuen ja itkien, Nickolas kertoo The Sun -lehdelle

Kuva: THV11

”Ystävät” eivät olleet kuitenkaan vielä valmiita. He polttivat Nickolasta myös tupakalla. 

– Haluan vain, että he jättävät minut rauhaan. He eivät ole enää minun kavereitani, eivätkö tule koskaan olemaan, 15-vuotias kertoo. 

Nickolas ei ole ainut nuori, joka on vahingoittunut trendin seurauksena. Jamoneisha Merritt sai kokea saman kohtalon elokuussa, kun ystävät kaatoivat hänen naamallensa tulikuumaa vettä. 

Diane Johnson on ”The Hot Water Challengen” uhriksi joutuneen henkilön ystävä. Dianen ystävä kuoli kiehuvan veden aiheuttamiin vammoihin ja nyt hän kehoittaa aikuisia keskustelemaan lastensa kanssa. 

– Keskustelkaa tämäntyyppisistä haasteista lastenne kanssa. Älkää vain ojentako lapsille puhelinta ja antako heidän tehdä, mitä he haluavat. Pitäkää silmällä, mitä lapsenne tekevät, Diane kertoo The Sun -lehdelle.

Tämän trendin on loputtava välittömästi. Jaa artikkeli Facebookissa, jotta vanhemmat pitäisivät silmällä ja keskustelevat lastensa kanssa tämänkaltaisten trendien vaaroista.