14-vuotias oli lapsenvahtina 4-vuotiaalle, kun ovelta alkoi kuulua pauketta

14-vuotias Savannah Jones oli lapsenvahtina 4-vuotiaalle siskontyttärelleen Zoyeelle tämän perheen kodissa Kaliforniassa, Yhdysvalloissa.

Yhtäkkiä ovelta alkoi kuulua kolinaa, vaikka Savannah ei odottanut vieraita.

Savannah ei halunnut avata ovea, mutta koputus jatkui entistä vaativampana. Hän hiipi ovelle ja kurkkasi ovisilmästä.

Ovella seisoi vieras mies, ja Savannah pelästyi. Hän tajusi, että hänen oli pakko tehdä jotain.

Hän nappasi siskontyttärensä syliinsä, pyysi tätä olemaan aivan hiljaa ja vei hänet kylpyhuoneeseen.

He lukitsivat oven ja istuivat hiiren hiljaa, kun koputus ja kolina muuttui kovemmaksi ja kovemmaksi.

Paniikissa Savannah lähetti viestin äidilleen Marialle ja kertoi, mitä oli tapahtumassa.

Kirjoittaessaan viestiä hän kuuli hirveän äänen.

Mies oli saanut murrettua oven ja oli nyt sisällä talossa. Savannah ei uskaltanut soittaa poliisille, sillä hän pelkäsi, että mies kuulisi, missä he olivat.

Hän ei ollut huolissaan vain omasta puolestaan, vaan myös siskontyttärensä takia.

Ja voin vain kuvitella, millaisessa paniikissa Savannahin äiti Maria oli, kun hän istui jumissa ruuhkassa, eikä voinut auttaa tytärtään.

Katso videolta, mitä Savannah päätti tehdä – videon myötä tästä nuoresta tytöstä on tullut todellinen sankari.

En voi kuin ihailla Savannahin kykyä pysyä kylmähermoisena ja järkevänä näin hirveässä tilanteessa. En tiedä pystyisinkö itse samaan.. Jaa artikkeli Facebookissa, jos olet samaa mieltä.