14-vuotias kunnosti vuoden 1974 asuntovaunun uuteen uskoon kesän aikana.

14-vuotias Ellie Yeater asuu Williamstown-nimisessä kaupungissa Yhdysvaltain Massachusettsissa. Hän ei viettänyt kesälomaansa television ääressä makoillen tai Facebookia kytäten. Sen sijaan hän käytti syntymäpäivälahjaksi saamansa rahat ostaakseen 42 vuotta vanhan asuntovaunun. Sitten hän suunnitteli kuinka siitä saisi kunnostettua oikein kodikkaan ja modernin oleskelutilan, ja toteutti suunnitelmansa.

Kun näin Ellien asuntovaunustaan ottamat ”jälkeen”-kuvat, ne tekivät minuun vaikutuksen!

Kuva
Facebook/Woodcraft

Tämä kulunut kesä oli 14-vuotiaalle Ellie Yeaterille erilainen kuin yleensä. Hän päätti kunnostaa vuoden 1974 asuntovaunun. Hän osti sen syntymäpäivälahjaksi saamillaan rahoilla ja muutti sen mukavaksi omaksi tilakseen. 

Kuva
Facebook/Woodcraft

Yllä oleva kuva esittää vaunua silloin kun Ellie osti sen. Oli siis ilmeistä että se vaatisi paljon työtä. Kaikki oli suoraan 70-luvulta, joten täydellinen remontti oli se mitä vaunu tarvitsi. 

Kuva
Facebook/Woodcraft

Ellien isä ja veli ovat käsistään käteviä ja he antoivatkin hänelle neuvoja prosessin edetessä. 

Kuva
Facebook/Woodcraft

Alustavien töiden jälkeen olikin sitten aika aloittaa vaunun sisustaminen.

Kuva
Facebook/Woodcraft

Ensimmäinen asia jonka Ellie halusi muuttaa oli asuntovaunun sisäosien väri. Hän halusi tehdä siitä persoonallisen näköisen.

Kuva
Facebook/Woodcraft

Kevyt vaaleanpunainen väri sai seurakseen vaaleansinisen värin. Väriyhdistelmä tuo minulle mieleen 50-luvun amerikkalaiset elokuvat.

Kuva
Facebook/Woodcraft

Sitten 70-luvulta peräisin olevat lattialaatat saivat väistyä Ellien valitsemien puukuvioisten laattojen tieltä. 

Kuva
Facebook/Woodcraft

Ellien eniten odottama vaihe oli vaunun yksityiskohtainen koristeleminen jotta siitä todella tulisi hänen näköisensä. Hänen mummonsa osallistui projektiin ompelemalla verhoja ja tyynyliinoja.

Kuva
Facebook/Woodcraft

Yhden kesän aikana Ellie onnistui muuttamaan vanhan ja rapistuneen asuntovaunun miellyttäväksi omaksi oleskelutilakseen. Vaunua tuskin erottaa samaksi katsomalla ennen- ja jälkeen- kuvia.

Lopputulos on todella kivan näköinen, varsinkin kun ottaa huomioon että työtä ei tehnyt ammattilainen vaan innokas 14-vuotias!

Kuva
Facebook/Woodcraft

Kun Ellie työskenteli vaununsa parissa, hän sai neuvoja ja ohjeita läheisiltään jotka halusivat auttaa häntä onnistumaan kesäprojektissaan. Nyt heillä on tietenkin pysyvä kutsu tulla vierailemaan valmiissa vaunussa.

Kuva
Facebook/Woodcraft

Arvostatko sinäkin Ellien toimeliaisuutta? Tykkäsitkö hänen ideastaan ja sen toteutuksesta? Jaa juttu Facebookissa!

Julkaistu Newsnerissä. Tykkää meistä Facebookissa.