14-vuotiaan juomapullo myrkytettiin koulussa – oksensi ja joutui sairaalahoitoon

Saksan Hampurissa on käynyt ilmi järkyttävä kiusaamistapaus, jossa 14-vuotiaan tytön juomapullo myrkytettiin kesken koulupäivän. Vuosia jatkuneen kiusauksen seurauksena tapahtunut teko on nyt johtanut poliisitutkintaan, kertoo Focus -sivusto.

Lapsena koetut traumat, kuten kiusaaminen, voivat jättää meihin pysyvät arvet, joista ei välttämättä toivuta koko elämänkään aikana.

Tällaisen tilanteen sai kokea Hampurissa Elmsbüttelin koulussa opiskeleva 14-vuotias tyttö, kun vuosia kestänyt kiusaaminen eskaloitui vaarallisella tavalla.

”Myrkyttivät” juomapullon

Saksalaismedian mukaan kaikki sai alkunsa, kun 14-vuotias tyttö poistui luokasta käydäkseen vessassa. Tähän mennessä kukaan ei ole vielä vahvistanut tismalleen, mitä luokassa tapahtui tytön ollessa poissa, mutta kun hän palasi ja joi juomapullostaan, vahinko oli jo tapahtunut.

– Tunsin välittömästi desinfiointiaineen maun suussani, tyttö kertoo Bild -lehdelle.

Tytön vointi heikkeni pian niin pahaksi, että hän alkoi oksennella. Vanhemmat veivät tytön seuraavana päivänä sairaalaan tutkittavaksi, sillä hänen vointinsa oli edelleen selvästi huono.

Bullying
Huom. Kuvituskuva. Kuvan nuoret eivät liity tapaukseen. (Shutterstock.com)

Poliisi epäilee myrkytystä

Viranomaiset käynnistivät lopulta tapauksesta tutkinnan selvittääkseen, oliko tyttö myrkytetty tarkoituksella. Myrkytys oli ensimmäinen epäily johtuen siitä, että reaktio alkoi välittömästi sen jälkeen, kun hän oli juonut juomapullostaan, jonka oli jättänyt luokkaan.

Saksalaismedian mukaan kaikki epäilykset viittaavat tällä hetkellä siihen, että jo vuosia tyttöä kiusanneet toiset oppilaat olisivat myrkyttäneet hänet kaatamalla juomapulloon ainetta, joka voi lehden mukaan ”aiheuttaa vakavia vammoja” –Bild kirjoittaa.

Juomapullon sisällöstä ei ole kerrottu vielä tarkempia tietoja mediaan.

Tytön perheen mukaan tätä on kiusattu jo vuosien ajan ja hänen toiveensa onkin nyt se, että hän saisi vaihtaa koulua ja aloittaa uudessa koulussa ensimmäisen lukukauden jälkeen.

Tilanteen tutkinta on kuitenkin yhä auki, joten seuraamuksista ei vielä ole tarkempia tietoja.

Kuvituskuva myrkkypullosta ( Shutterstock )

Terveyskirjaston mukaan yleisimpiä myrkytyksen aiheuttajia ovat pesu- ja puhdistusaineet, lääkkeet sekä alkoholi. Myös ihoa ärsyttävät aineet voivat olla hyvinkin myrkyllisiä elimistöön joutuessaan. Näihin aineisiin lukeutuvat esimerkiksi hapot, emäksiset aineet ja liuottimet, kuten bensiini, tärpätti ja tinneri.

Myrkytystilanteessa voi soittaa myrkytystietokeskukseen 09 471 977 tai hätätilanteissa suoraan hätänumeroon 112.

Tämä on järkyttävää, mikäli toiset nuoret todella tarkoituksella myrkyttivät tytön juoman.

Kiusaaminen ei ole ikinä hyväksyttävää, eikä lopputulos voi olla aina se, että kiusattu joutuu vaihtamaan koulua kiusaajien sijaan.

Ole hyvä ja jaa tätä, jotta voimme osoittaa kaikille seisovamme yhdessä rintarinnan vastustamassa kaikkea kiusaamista!