Tweet about this on Twitter Pin on Pinterest Share on Facebook

12-vuotias Hailey selviytyi pahasta aivosairaudesta vastoin kaikkia odotuksia.

Peggy ja Jeff Kehoe olivat aivan innoissaan saatuaan tietää odottavansa kaksosia. Puolen vuoden päästä hyvistä uutisista tytöt Jenna ja Hailey syntyivät. Molemmat olivat erinomaisen terveitä ja elämä hymyili koko perheelle. Identtiset kaksoset olivat ulkonäöltään käytännössä identtisiä vaaleine hiuksineen ja sinisine silmineen. He olivat muutenkin erottamattomat.

Valitettavasti tyttöjen ollessa 12 vuoden ikäisiä toinen heistä sairastui vakavasti.

Helmikuun 9. päivänä vuonna 2013 Kehoen perheen elämä muuttui dramaattisesti.

Kuva

Jeff ja Peggy löysivät Haileyn makaamasta kylpyhuoneen lattialta. Hän ei pystynyt avaamaan silmiään ja hän ei juurikaan pystynyt puhumaan. Lisäksi Hailey kärsi harvinaisen kovasta päänsärystä.

kuva

Pariskunta kiidätti tyttärensä sairaalaan. Siellä lääkäri kertoi heille että Hailey oli saanut pahan aivoverenvuodon. Jeff ja Peggy tajusivat kuinka vakavasta asiasta oli kyse kun sairaalan pappi tuli puhumaan heidän kanssaan.

Hailey oli hengenvaarassa.

Paikallissairaalan lääkärit nostivat kätensä ylös; he eivät voineet auttaa Haileytä enempää. Hailey siirrettiin helikopterilla Penn State Hershey-lastensairaalaan jonka lääkärit olivat toiveikkaita ja määrätietoisia Haileyn parantumisen suhteen. Hailey joutui leikkaukseen jonka tarkoituksena oli madaltaa hänen aivoissaan vallinnutta painetta. Hän oli koomassa eikä pystynyt hengittämään itsenäisesti. 

Kuva

Haileyn kaksoissisko Jenna oli kaiken aikaa hänen vierellään. 

”Hän piteli Haileyn kädestä kiinni ja kertoi hänelle että hänen oli selvittävä tästä… koska hän ei voisi elää ilman kaksoissiskoaan,” Peggy sanoi.

Lääkärit saivat selville että Haileyllä oli synnynnäinen arteriovenöösi malformaatio. Kyse on verisuoniepämuodostumasta jossa valtimon ja laskimon välillä ei ole normaalia hiusverisuoniverkostoa. Tästä johtuen valtimoissa oleva veri pääsee virtaamaan laskimoihin normaalia kovemmalla paineella. Laskimot ovat valtimoita heikompia, joten suuren paineen vuoksi ne voivat revetä. 

Uusien aivoverenvuotojen estämisen toivossa Haileylle tehtiin aivoverisuonia korjaava leikkaus. 

Leikkauksen jälkeen Hailey heräsi ja näki ensimmäiseksi rakkaan siskonsa. Kun Hailey saapui Penn State Hershey- sairaalaan, lääkäreiden tekemä arvio oli melko synkkä, mutta kaikkien onneksi hän selvisi.

Kuva

  

”Jo sen hetken todistaminen kun hän avasi suuret siniset silmänsä ensimmäistä kertaa, oli aivan ihmeellinen. En ollut nähnyt niitä silmiä yli kahteen viikkoon,” sanoi Peggy. 

Nyt Haileyn kohtalonhetkistä on kulunut kolme vuotta, ja hän tuntee olonsa erinomaiseksi. Kolmen vuoden takaisesta episodista johtuen hänen äänihuulensa ovat kuitenkin heikot ja hänen äänensä on hieman poikkeava.

”Pidän äänestäni, sillä olen muutenkin ainutlaatuinen,” Hailey sanoo.

Hailey unelmoi taideaineiden opettajan urasta sillä hän pitää sekä opettamisesta että taiteista. ”Minusta tuntuu että pystyn mihin vain koska selvisin elossa niin pahasta tilanteesta,” hän kertoo.

Voit katsella tämän englanninkielinsen videon Haileystä:

Jaa tämä tarina kaikille kavereillesi Facebookissa! Ihmisten on hyvä olla tietoisia tästä sairaudesta.

Julkaistu Newsnerissä. Tykkää meistä Facebookissa.

 
 

Lue lisää aiheesta...