12 varoitusmerkkiä – näin keho viestii diabeteksesta

Kakkostyypin diabetes, eli sokeritauti, on koko ajan yleistyvä, aikamme elintasosairaus. Suomessa tyypin 2 diabetesta sairastaa Diabetesliiton mukaan noin 300 000 ihmistä. 

Lisäksi arviolta 150 000 ihmistä sairastaa tyypin 2 diabetesta tietämättään.

Kakkostyypin diabetekseen sairastuvat useimmiten yli 40-vuotiaat, mutta välillä myös nuoremmat. Se on perinnöllinen ja liittyy lisäksi elintapoihin. Sitä sairastavat voivatkin saada verensokerinsa tasaantumaan elämäntapamuutoksen, kuten painonlaskun ja liikunnan lisäämisen, avulla.

On olemassa varoituskeinoja, joilla keho saattaa viestiä diabeteksen varhaisesta vaiheesta. Nämä 12 varoitusmerkkiä kannattaa painaa mieleen.

1. Tihentynyt virtsaamistarve

Diabeteksessa virtsaamistarve lisääntyy, kun munuaiset joutuvat tekemään enemmän työtä poistaakseen liian glukoosin verestä. Vessaan joutuu yleensä nousemaan myös yöllä.

2. Lisääntynyt janontunne ja kuiva suu

Tihentynyt virtsaamistarve tuntuu kasvavana janontunteena. Myös suu voi tuntua kuivalta.

Roskaruoka

Kuva: Shutterstock

3. Kasvanut ruokahalu

Verensokerin voimakkaat muutokset saavat usein aikaan äkillistä näläntunnetta.

4. Yllättävä painonlasku tai -nousu

Koska insuliini ei kykene kuljettamaan glukoosia soluihin, alkaa keho kuluttaa lihasten proteiinia. Tämä voi johtaa laihtumiseen. Toisaalta, koska solut eivät saa tarpeeksi glukoosia, alkaa keho himoita erityisesti sokeria, joten diabetes voi aiheuttaa myös nopeaa painonnousua.

Väsynyt
Kuva: Shutterstock

5. Voimakas väsymys

Diabeteksessa keho tekee koko ajan ekstratyötä glukoosipuutteen takia, mikä voi aiheuttaa väsymystä. Myös yölliset vessareissut voivat aiheuttaa uniongelmia.

6. Näköhäiriöt

Jos verensokeri nousee korkealle tasolle, voi se muun muassa sumentaa näköä tai aiheuttaa valonvälähdyksiä näkökentän rajoilla. Näköhäiriöt ovat usein vain väliaikaisia.

7. Kovat päänsäryt

Verensokeriarvojen kohoaminen voi aiheuttaa päänsärkyä, joka pahenee tilan huonontuessa.

mustelma
Kuva: Shutterstock

8. Haavat ja mustelmat paranevat huonosti

Liika sokeri tuhoaa valtimoita ja laskimoita. Näin ne eivät pysty kuljettamaan tarpeeksi verta, jota tarvitaan haavojen ja mustelmien paranemiseen.

9. Hiivatulehdukset

Bakteerit ja sienet viihtyvät sokerisessa ympäristössä. Erityisesti hiivatulehdukset voivat yleistyä diabeteksessa.

10. Käsien ja jalkojen tunnottomuus ja pistely

Tunnottomuus ja pistely johtuvat hermovaurioista, jotka usein liittyvät diabetekseen. Myös turvotusta voi esiintyä. Jos verensokeritasoja ei saa laskemaan, voivat hermovauriot jäädä pysyviksi.

11. Ihomuutokset

Diabeteksessa kaulaan, nivusiin ja kainaloihin voi ilmestyä tummempaa ihoa. Kannattaa tarkkailla myös muita epätavallisia ihomuutoksia ja kutinaa.

haluttomuus
Kuva: Shutterstock

12. Haluttomuus

Diabetes voi vaikuttaa myös sukuelinten hermoihin ja verisuoniin. Naisilla tämä voi ilmetä kuivuutena ja miehillä erektio-ongelmina.

Nämä 12 oiretta liitetään usein diabetekseen, mutta ne voivat tietenkin johtua myös monista muista syistä. Jos useammat näistä oireista kuulostavat tutulta, ja epäilet sairastavasi diabetesta, käänny lääkärisi puoleen.

Lähde: Boldsky