10-vuotias poika oli ulkona myymässä kukkia — koko Ruotsi on järkyttynyt siitä, mitä tämän jälkeen tapahtui

Maailmassa tapahtuu päivittäin paljon hyviä asioita, mutta välillä tuntuu siltä, että myöskään pahuudella ei ole minkäänlaisia rajoja. 

Tässä tarinassa saamme lukea siitä, kuinka ahkeran lapsen kassa vietiin hetkessä taivaan tuuliin. 

10-vuotias ruotsalaispoika oli myymässä kukkia kaupas ulkopuolella. Useiden tuntien työn jälkeen 10-vuotiaan pojan kimppuun kävi varas, joka vei koko päivän tienestit mennessään. 

10-vuotias poika oli ollut aamusta asti myymässä kukkia Karlskronan kunnassa, Ruotsissa. Kaikki oli sujunut mallikkaasti ja poika olikin kerännyt jo hyvän summan taskurahaa, kunnes häntä huomattavasti vanhempi poika tuli ja repäisi pojan rahalaukun lapsen kädestä. 10-vuotias poika alkoi itkemään paniikissa ja varas uhkasi lyödä häntä, ellei poika rauhoittuisi välittömästi.

Facebook/Majblommans Riksförbund

Vanhempi poika juoksi tilanteen jälkeen nopeasti pois ja 10-vuotiaan pojan äidin mukaan varas oli vienyt mennessään 580 kruunua (60 euroa).  
– On käsittämätöntä, että nuoret ryöstävät rahaa lapsilta, kertoo äiti Blekinge Läns Tidning -lehdelle. 

Facebook/Majblommans Riksförbund

10-vuotias poika pelkää, että hän tapaa vanhemman pojan uudestaan kadulla. Tämän vuoksi äiti ei ole suostunut julkaisemaan poikansa nimeä medialle. Äiti haluaa kiittää miestä, joka tuli auttamaan paniikissa ollutta poikaa, kunnes poliisit saapuivat paikalle. 
– Apua tarjoavat ihmiset ovat fantastisia. He olivat niin ystävällisiä poikaani kohtaan, kertoo äiti Människor Blekinge Läns Tidning -lehdelle. 

On järkyttävää, että lapset toimivat näin toisiaan kohtaan. Siksi on myös tärkeää, että vanhemmat opettavat lapsilleen kotona arvoja, joita nuoret noudattavat myös ulkona ollessaan. 

Jaa artikkeli Facebookissa ja korosta sitä, kuinka tärkeää on, että vastuulliseen kasvatukseen panostetaan kotioloissa.