10 nolointa letkautusta lasten suusta julkisella paikalla

Jokainen vanhempi tietää sen tunteen, kun lapsi tokaisee julkisella paikalla kovaan ääneen jotain noloa, kiusallista – tai niin hauskaa, että paikalla olevat ihmiset eivät pysty pidättelemään nauruaan.

Oma äitini on kertonut, että veljeni oli pienenä osoittanut tummaihoista miestä kaupungilla ja huutanut: ”Äiti, kato mikä pää!”

Itse olin puolestani muutaman vuoden ikäisenä äidin kanssa bussissa, kun eteemme istui vahvasti vanhalta viinalta haissut mies. ”Äiti, mikä täällä haisee?” Kyselin kirkkaalla äänellä.

Kokosimme alle 10 hulvattoman hauskaa – tai vaihtoehtoisesti noloa – lasten suusta kuultua tokaisua.

Lastensuusta.fi-sivusto kerää kokoon hauskoja, noloja ja outoja lasten suusta kuultuja sutkautuksia. Tässä muutamia sivustolta poimittuja herkkupaloja:

”Kaverinkaverin lapsi pohti terveyskeskuksen odotustilassa, miksi kukakin oli lääkäriin menossa. Lapsi huomasi rastapäisen pojan odotushuoneessa ja tokaisi kuuluvasti: ’Äiti, mä tiedän miksi toi on täällä. Tolta peikolta on tippunut häntä!'”

”Aaro 3v ihmetteli saunassa miehen ja naisen eroja. Äiti selitti Aarolle: ’Naisilla on pimppi ja miehillä pippeli. Pikkupojilla on pieni pippeli ja aikuisilla miehillä sitten isompi…’ Aaro jäi pohtimaan näitä faktoja ja palasi asiaan seuraavana päivänä kaupan kassajonossa toteamalla: ’Iskällä on kyllä valtavan iso pippeli.'”

”Olin Iran (6,5v.) kanssa menossa bussilla keskustaan, kun Normaalikoulun pysäkiltä tuli paljon lukiolaisia kyytiin. Olivat menossa katsomaan keskustaan penkkariajelua. Ira kysyi aika kovalla äänellä: ’Äiti, onko nää ihmiset nyt niitä pissiksiä?’ Aika hiljaista tuli…”

”Perhe oli kokoutunut kirkkoon vihkiäisiin. Kun pappi saapui sakastista vihkimään parin, pikkupoika nousi penkille seisomaan ja hihkaisi kuuluvalla äänellä: ’Äiti, Äiti kato Batman!´ Pappi ei voinut muuta kuin palata sakastiin nauramaan.”

Myös muun muassa Meidän perhe -lehden keskustelupalstalla on jaettu lasten suusta julkisella paikalla kuultuja huvittavia ”totuuksia”:

”Muutama vuosi sitten olin yleisessä vessassa asioimassa. Viereiseen koppiin tuli äiti ja poika. Äiti päätti tehdä tarpeensa ensin, vaikka lapsi vieressä vaikeroi kovaa hätäänsä. ’Äiti, saanko tehdä pissan lavuaariin? Mulla on kova hätä!’ Äidin kiellettyä asian poika kysyi: ’No miksi isä sitten saa kotona pissiä lavuaariin?'”

”Nuorimmaiset halusivat Prisman pihassa hampurilaiselle. Siihen vanhin kajautti: ’Ei minnekkään hampurilaiselle, meillä on kotona ihan hyvää puolen hinnan ruokaa.'”

”Lapseni, 4, punkkarista, jolla oli päässä hiuksista tehtyjä piikkejä: ’Eikö niin, äiti, että jos toi tulee piikittämään, niin sillon saan purra sitä?'”

Myös ulkomailla osataan. Bored Panda -sivusto on koonnut yhteen lasten letkautuksia, joista tässä parhaat palat:

”Kaverini poika, 5-vuotias, osoitti kasvot peittäviä huiveja käyttäviä musliminaisia ostoskeskuksessa ja huusi: ’Äiti, ninja!'”

”Tyttäreni kysyi kerran tummaihoiselta mieheltä, onko hänet tehty suklaasta. Olin kuolla häpeästä. Miehestä se oli hauskaa.”

”5-6-vuotiaana olin isäni yrityksen piknikillä, missä minut esiteltiin hänen pomolleen. Sanoin hänelle: ’Isä sanoo, että olet kusipää.’ Isän työkaverit syöttivät minulle jäätelöä koko loppupäivän.”